Helsingin Kontulassa Hima & Stradan katuoppaana toimiva Emma johdattaa ihmiset kuulemaan, miltä elämä näyttää yhteiskunnan ulkopuolelta katsottuna.
Kontulan kauppakeskuksen pihamaalla seisoo vanha lasten kiipeilyteline. Kolme lokkia lepäilee kiipeilytelineen edessä välittämättä ohikulkevista ihmisistä.
– Leikimme siskoni kanssa täällä pieninä äidin ollessa ruokakaupassa. Kun äiti tuli takaisin, hän joutui häätämään laitapuolen kulkijoita, joihin olimme leikkiessämme tutustuneet, Emma kertoo naurahtaen.
Leikkipaikka on lähtöspiste, mistä Emma aloittaa opastetun kierroksen Suomen tunnetuimmassa ja ei niin hyvämaineisessa lähiössä.
Hän ei kuitenkaan keskity alueen arkkitehtuuriin, vaan näkökulma on hieman toisenlainen.
– Meillä Hima & Stradan katuoppailla on omakohtaisia kokemuksia asunnottomuudesta, kerron niistä muistoista ja samalla Kontulasta.
Lue myös: Turussa löydetty mies asui metsässä 90-luvusta asti – suurella lamalla on vaikutus, mikä tutkijan alkaa näkyä vasta nyt
Alle 20-vuotiaana asunnottomaksi joutunut Emma sanookin, että asunnottomuuteen johtavat syyt ovat moninaiset. Hänen kohdallaan taustalla painoi päihdeongelma ja oman elämänhallinnan vaikeus.
