Emilia Vuorisalmi näkee elämänmuutokset mahdollisuuksina – opastaa nyt muita kestävään hyvinvointiin: "Ihmiset ovat olleet aika yllättyneitä"

7:52
Rakkaushormonien merkitys hyvinvoinnille, vieraana lääkäri Emilia Vuorisalmi

Emilia Vuorisalmi oli puhumassa uutuuskirjastaan Uutisaamussa.

Rakkaustohtori Emilia Vuorisalmi on monessa mukana, hänet tunnetaan lääkärinä, kirjailijana ja hänellä on oma Docemilia-terveys 360 -podcast-sarja. Kahden lapsen äiti julkaisi toisen rakkausaiheisen kirjan Rakkaus haltuun.

– Aidosti uskon, että rakkauden parantava voima on todella mittaamaton, Vuorisalmi kertoo Uutisaamun haastattelussa.

Ensimmäisessä kirjassa Vuorisalmi tutki, mitä rakkauden eri vaiheissa tapahtuu, niin neurokemiallisesti kuin fysiologisesti. Vuorisalmea alkoi kiinnostaa erityisesti rakkauden kiihtymisvaihe. Hän oli tuolloin sinkku ja voi omasta mielestään huonosti. Hän päätti alkaa tutkia asiaa.

– Mietin, etten ole valmis parisuhteeseen, mutta miten voisin päästä tuohon neurokemialliseen tilaan ja saadaan rakkauden terveyshyödyt ilman parisuhdetta. Siitä syntyi viiden vuoden tutkimusmatka, jonka tuloksena syntyi kestävän rakkauden resepti, jonka jaan kirjassa.

Vuorisalmi on saanut kirjasta valtavasti positiivista palautetta.

– Ihmiset ovat olleet aika yllättyneitä, miten syvälle me sukellamme. Jokainen kirjaa lukiessa pysähtyy tai jos siitä haluaa hyötyä, niin joutuu pysähtymään ja miettimään omaa elämää ja valintoja sekä sukeltamaan vähän syvemmälle.

Vuorisalmella on ollut vuosien aikana sydänsuruja, joista hän on oppinut aina uutta. Hän näkee nykyään elämän suuret muutokset enemmänkin mahdollisuuksina.

– Tällä hetkellä uskon, että kestävän rakkauden systeemi on hallussa. Pystyn sieltä ottamaan eri työkaluja käyttöön ja koen kaikkien haasteiden jälkeen voivani tällä hetkellä tosi hyvin.

Rakkauden ydin muodostuu yhdeksästä eri kohdasta. Katso videolta, mistä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja