Elokapinan mielenosoittajat liimasivat itsensä Picasso-tauluun

Kaksi ympäristöliike Elokapinan (Extinction Rebellion) mielenosoittajaa otettiin kiinni sunnuntaina sen jälkeen, kun he olivat liimanneet itsensä Picasson maalaukseen National Gallery of Victoriassa Melbournessa, Australiassa.

Taidemuseo on Australian vanhin ja kävijämäärältään suosituin.

CNN:n mukaan aktivistit liimasivat itsensä teoksen lasiin kiinni. Kyseinen maalaus on nimeltään Korean verilöyly vuodelta 1951, ja se esittää alastomia naisia ja lapsia, joita kohti väkijoukko ampuu.

Teoksen on tulkittu vastustavan Yhdysvaltojen interventiota Korean sodassa ja taulu on tunnettu sodanvastaisesta viestistään.

Aktivistit olivat laittaneet teoksen alle bannerin, jossa luki: ilmastokaaos = sota ja nälänhätä. Sillä aktivistit alleviivasivat ilmastoromahduksen ja ihmisten kärsimyksen välistä yhteyttä, ympäristöliike kertoo Twitterissä.

Taidetta ei vahingoitettu

– Jos jatkamme nykyistä tietämme, kohtaamme kaiken sen romahtamisen, mikä pitää meitä turvassa tällä hetkellä, liike toteaa viitaten kuuluisaan antropologi, TV-kasvo David Attenboroughiin.

49-vuotias nainen ja 59-vuotias mies irrotettiin maalauksesta ja heidät pidätettiin. Heidän lisäkseen pidätettiin myös 49-vuotias mies.

Ympäristöliikkeen mukaan taidetta ei vahingoitettu protestin aikana.

Jos ilmastonmuutosta ei radikaalisti hidasteta, miljardi ihmistä ei ehdi sopeutua maapallon elinolosuhteiden muutokseen. Sama koskee myös valtavaa määrä muita lajeja. Näin arvioi YK:n raportti viime vuodelta.

Raportin mukaan muutokset ovat huomattavasti laajempia ja nopeammin tapahtuvia, kuin on ennustettu.

Mannerheimintien liikenne poikki Helsingissä – Elokapina jatkaa mielenosoituksiaan 0:58
Mannerheimintien liikenne poikki Helsingissä – Elokapina jatkaa mielenosoituksiaan

Lue myös:

    Uusimmat