Pitsisten alusvaatteiden käyttäminen vaikutti naisen elämään enemmän kuin hän osasi aavistaa.
Ellen Scott kertoo aina rakastaneensa elokuvissa ja sarjoissa näkyviä seksikkäitä alusvaatteita, mutta tästä huolimatta häneen omaan vaatekaappiinsa oli päätynyt ainoastaan käytännöllisiä alusvaatteita pitsiunelmien sijaan.
Viime aikoina Scott oli kuitenkin ryhtynyt pohtimaan, voisivatko uudet alusvaatteet olla rahan arvoisia? Voisivatko ne nostaa hänen itsetuntoansa, lisätä itseluottamusta ja yleistä iloa? Asiantuntijoiden mukaan tämä nimittäin on mahdollista.
Muotipsykologi Dawnn Karenin mukaan seksikkäät alusvaatteet antavat meille mahdollisuuden tuntea olomme seksikkäiksi ja itsevarmoiksi, vaikka alusvaatteet pysyisivätkin visusti piilossa vaatteiden alla.
Tästä ajatuksesta innostuneena Scott päätti käyttää seksikkäitä alusvaatteita joka päivä työviikon ajan testatakseen, pitääkö väite todella paikkansa.
Päivä yksi: Rento perhepäivä
Ajatus siitä, että naisen olisi pitänyt valita tietyt alusvaatteet äitinsä tapaamiseen, ei olisi ennen käynyt hänen mielessäänkään, mutta nyt hän päätti toteuttaa suunnitelmansa kunnolla. Nainen halusi nähdä myös, mitä ajatuksia yhteensopivien alusvaatteiden päälle pukeminen hänessä herätti, ja tulokset olivat vain ja ainoastaan positiivisia.



