Elisa verkkoviasta: Käsitöiksi meni - varajärjestelmät eivät toimineet

Elisan verkkoyhteydet lamaantuivat eilen lähes kokonaan. Kaivuutöissä Lohjan seudulla katkennut kuitukaapeli aiheutti ongelmia aamuun asti verkkoliikenteessä niin Suomessa kuin ulkomaankin suuntaan.

- Haasteita oli kyllä ihan valtakunnallisesti. Ja jos sivut käyttivät jollakin tapaa ulkomaan yhteyksiä, silloin se ongelma näkyi myös Suomen sisäisissä yhteyksissä. Eli jos palveluntarjoaja oli ulkomailla tai kiertää jotenkin ulkomaiden kautta, niin tässä sitten oli suuria ongelmia, kertoo Elisan viestintäjohtaja Katiye Vuorela

Ongelma paheni entisestään, kun Elisan varajärjestelmätkään eivät toimineet. 

- Lähtökohtaisesti kaivinkoneen ei kyllä pitäisi saada näin suuri ongelmia aikaiseksi. Kun kuitukaapeli katkesi, varayhteydet eivät lähteneet automaattisesti toimimaan, vaan ne jouduttiin käynnistämään manuaalisesti. Eli olisi automaattisesti pitänyt tapahtua niin, että heti kuidun katkettua liikenne olisi siirtynyt varmentavalle reitille ja nyt jostain syystä näin ei käynyt, kertoo Elisan palveluhallinnon johtaja Sami Komulainen.

Varayhteyksien käynnistämiseen käsipelillä kului aikaa kolme tuntia. Ongelma ei kuitenkaan selättynyt vielä varayhteyksienkään avulla. 

- Varareitti pystyi palvelemaan lähes täysin liikenteen, mutta jonkinlaista hitautta siellä toki oli vielä yön aikana johtuen siitä, että saimme sen varsinaisen yhteyden kuidut jatkettua jälleen vasta aamuvarhain, Komulainen selventää. 

Elisalta myönnetään, että tietoyhteiskunnassa varayhteyksien pitäisi toimia välittömästi. 

- Tässä nykyisessä yhteiskunnassa se muutaman tunnin viive, mitä nyt varayhteyksien kanssa joduuttiin odottamaan, tuntuu tietysti aika pitkältä, viestintäjohtaja Vuorela sanoo. 

Elisa sai runsaasti yhteydenottoja asiakkailta verkkoyhteyksien katkettua. Kuluttajat ovat oikeutettuja korvauksiin. 

- Kyllä tuli paljon yhteydenottoja, mutta asiakkaat ovat olleet ymmärtäväisiä, kun heille on selittänyt, mistä on kyse. Jos joku nyt kokee, että on kärsinyt vääryyttä, meillä on ihan viestintämarkkinalain pohjalta korvausvelvollisuudet. Niitä käydään yksittäistapauksina sitten läpi.

Lue myös:

    Uusimmat