Teleyhtiö Telia antaa kuluvan viikon aikana selvityksen liikenne- ja viestintävirasto Traficomille lauantain häiriötilanteen syistä. Telian yhteydet olivat lauantaina useita tunteja poikki. Datayhteydet eivät toimineet kiinteässä eivätkä mobiiliverkossa. Vikatilanne vaikutti koko Suomessa.
Osa asiakkaista on ihmetellyt esimerkiksi Twitterissä, miksi yhtiön tiedottaminen asiasta kesti niin kauan. Telia kertoi asiasta Twitterissä, mutta esimerkiksi yhtiön häiriökarttaan tilanne ei päivittynyt tunteihin.
Telian teknologiajohtaja Jari Collin sanoo, että vikatilanne vaikutti myös tietojen päivittymiseen yhtiön omille sivuille.
– Vaikka tiedot laitettiin kotisivuille ja häiriökarttaan, ne eivät päivittyneet automaattisesti tässä tilanteessa, sanoo Collin.
Collinin mukaan viestinnästä vastaavilla on käytössä omat varajärjestelmät tiedottamiseen. Miksi tieto ei silti kulkenut?
– Sitä pitää kysyä viestinnästä vastaavilta. Niin kuin sanoin, vaikka tiedot laitetaan kotisivuille ja häiriökarttaan, ne eivät päivittyneet automaattisesti.
Myös asiakaspalvelun toiminta takkusi. Osa asiakkaista ei pystynyt soittamaan asiakaspalveluun ollenkaan.
Colliniin mukaan tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että asiakaspalvelu ruuhkaantui. Lisäksi osa järjestelmistä, joita asiakaspalveluissa käytetään, oli vian vuoksi poissa pelistä.
Moni asiakas ei luonnollisesti päässyt myöskään internetiin tarkistamaan vian syytä, koska nettiyhteys oli poikki. Miksi ongelmasta ei lähetetty tekstiviestiä asiakkaille?
– Keskustelimme kyllä asiasta. Mutta kun tiesimme, mistä tilanne johtuu ja oli korjaukset käynnissä, johtopäätös oli, että aiheutamme vain lisää hämminkiä tekstiviestin lähettämisellä. Osalla asiakkailla viat olivat marginaalisia, osalla yhteydet kokonaan pimeät, kertoo Collin.
Vian syy selvisi
Lauantain häiriötilanne johtui ulkomaan reitittimen viasta. Collinin mukaan yhtiöllä on käsitys siitä, miksi reititin vikaantui, mutta asiasta ei tiedoteta vielä.