Elinkeinoministeri Mika Lintilä MTV:lle: Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee koronapassia ja odottaa hallitukselta vihreää valoa
Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan pohjamuistiota koronapassista siltä varalta, että hallitus päättää passin käyttöönotosta Suomessa.
Asiasta MTV Uutisille kertoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Ministeri korostaa, että kyse on koronapassista, ei rokotuspassista. Näin ollen siis sitä voisi käyttää todisteena joko kahdesta saadusta koronarokotteesta, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta koronataudista.
Parhaillaan valmisteluprosessissa määritellään sitä, missä ja miten koronapassia voitaisiin käyttää.
– Pohjana pitää olla terveysturvallisuusperusteet. Ja se, että mikäli koronapassi tulee, niin sen soveltamisala tulee olla hyvinkin rajattu. Varmasti keskeisiä ovat silloin ravintolat ja tapahtumat, joihin tätä voitaisiin soveltaa, Lintilä kertoo.
Lintilä itse ei ryhdy arvioimaan, miten todennäköisesti koronapassi otetaan käyttöön. Lintilän mukaan pohjatöitä koronapassia varten tehtiin jo keväällä sosiaali- ja terveysministeriössä sekä oikeusministeriössä, minkä jälkeen työ on jatkunut työ- ja elinkeinoministeriössä.
Hallitus ei ole tehnyt päätöstä koronapassiin liittyen, eikä työ- ja elinkeinoministeriöön ole tullut toimeksiantoa sen valmistelusta. Lintilä toivoo esityksen olevan heti valmiina, jos hallitus näyttää vihreää valoa.
– Toivon, että saan hallitukselta selkeän toimeksiannon tämän koronapassin tekemiseen, Lintilä toteaa.
Päätösten teko voi venyä pitkälle
Lintilä kertoo pohjamuistion valmistuvan ensi viikon torstaina pidettävään neuvotteluun, jossa kartoitetaan vaihtoehtoja koronapassin käyttöön liittyen. Koronapassin käyttöönoton aikataulua Lintilä ei edes arvaile, jos työskentely etenee.
– Totta kai lain kirjoittaminen vaatii oman aikansa ja sitten siinä vaiheessa asia pitää tietysti tuoda eduskunnan käsittelyyn. Se vie oman aikansa tietysti.
Eduskunta kokoontuu seuraavan kerran vasta syyskuun alussa, ja myös monet hallituksen vastuuministerit ovat yhä lomalla. Pääministeri palaa töihin ensi viikolla.
Lue myös: Kommentti: Hallitus, tule takaisin – nyt tarvitaan vaikeita ratkaisuja kipeästi ja ripeästi
Muualla Euroopassa ainakin Ranska, Italia, Irlanti ja Belgia ovat kertoneet ottavansa koronapassin käyttöön palveluiden käytön edellytyksenä.
– Tuskin näin olisi, jos siitä olisi löydetty enemmän negatiivisia kuin myönteisiä puolia, Lintilä toteaa.
Suomessa on seurattu tiiviisti muiden maiden päätöksiä. Tanska otti oman koronapassinsa käyttöön jo maaliskuussa, joten Suomessa tullaan verrattain myöhään perässä. Ministeri arvelee, että Suomessa tilanteeseen on herätty virusvarianttien vuoksi, sillä niiden vaikutusta ei osattu ennustaa etukäteen.
Aiemmin MTV Uutiset kysyi kaikkien puolueiden puheenjohtajilta tai heidän sijaisiltaan kantaa koronapassikysymykseen. Käytännössä kaikkien muiden puolueiden edustajat perussuomalaisia lukuun ottamatta olivat koronapassille vahvasti myönteisiä tai kannattivat sitä vähintäänkin varauksin.
Elinkeinoelämän keskusliiton teettämän kyselyn mukaan myös enemmistö suomalaisista kannattaisi passin käyttöönottoa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää