Helsingin pormestari Vapaavuori kannattaa koronapassia: ”Tyypillistä suomalaista hallinnon vatulointia”

8:01
Katso Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren koko haastattelu.

Koronapassin hyvät puolet ylittävät huonot puolet ja se pitää ottaa käyttöön, toteaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori MTV:n Uutisaamussa.

Vapaavuoden kannattama koronapassi on käytössä esimerkiksi Ranskassa ja Tanskassa.

– Minun on vaikea nähdä syytä, miksi sitä ei otettaisi käyttöön. Totta kai siihen liittyy ongelmia, joista on viime viikkoina puhuttu. Tyypillistä suomalaista hallinnon vatulointia. Kaikkeen liittyy ongelmia, mutta jos edut ja hyödyt ovat suurempia kuin haitat, niin se pitää ottaa käyttöön, Vapaavuori sanoi MTV:n Uutisaamussa.

– Minusta touhuamaan ja tekemään koronapassia Suomeenkin, Vapaavuori tiivistää.

Eri maissa koronapassit toimivat hieman eri tavalla, mutta käytännössä passi mahdollistaa täysin rokotetuille vapaamman pääsyn yökerhojen, ravintoloiden ja elokuvateattereiden kaltaisiin tiloihin.

Rokottamattomilta voidaan puolestaan vaatia esimerkiksi tuoretta koronatestitodistusta.

Vapaavuori nostaa esille myös lukuisten asiantuntijoiden esittämän näkemyksen siitä, että tehokkain keino nitistää korona on rokotekattavuuden nostaminen. Tässä myös koronapassilla voisi olla oma roolinsa.

– Uskon, että koronapassi edistäisi rokotekattavuuden aikaansaamista, Vapaavuori arvioi.

Katso Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren koko Uutisaamu-haastattelu yllä olevalta videolta. Vapaavuori kertoo videolla muun muassa näkemyksensä Suomen voimassa olevasta koronastrategiasta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja