Eliittikoululla radikaali tapa parantaa oppilaiden koulumenestystä: Takavarikoi pelikonsoleita lasten kotoa

Huippukoulun oppilailta on takavarikoitu älypuhelimia ja pelikonsoleita, jotta oppilaiden arvosanat nousisivat ja he käyttäytyisivät paremmin tunneilla, kertoo Times-lehti.

Yhdessä Englannin eliittikouluista, King Solomon Academyssä, on otettu järeät aseet käyttöön. Koulu on nimittäin takavarikoinut oppilaidensa älypuhelimia ja pelikonsoleita vanhempien suostumuksella. Laitteita on haettu säilöön oppilaiden kotoa saakka.

Koulun rehtori Max Haimendorf kertoo menettelyn tarkoituksena olevan oppilaiden kannustaminen parempaan käytökseen.

– Tätä on tapahtunut useammin kuin kerran: vanhemmat tulevat koululle ja valittavat, etteivät halua lastensa käyttävän laitteita kotona. Vanhemmat pyytävät, että me ottaisimme ne säilöön, kunnes lasten käyttäytymisessä näkyy muutoksia, rehtori kertoo Times-lehdelle.

Koulun radikaali päätös takavarikoida lasten huomion vieviä laitteita lähti vanhempien huolesta liittyen lasten käyttämään ruutuaikaan. Huolta aiheutuu esimerkiksi lasten jaksamisesta koulupäivisin, jos pelaaminen on venyttänyt edellisenä iltana nukkumaanmenoaikaa.

Rehtori kertookin koulun ottaneen roolin ikään kuin lasten toisena kasvattajana. Ideana on, että koulu ja vanhemmat työskentelisivät entistä tiiviimmin yhdessä ratkoessaan lastenkasvatuksen ongelmia.

King Solomon Academyn oppilaat ovat pärjänneet erinomaisesti kansallisissa testeissä, jotka mittaavat koulumenestystä.

Pelikonsoleiden ja älypuhelimien takavarikoiminen ei tosin ole ainut keino parantaa lasten keskittymistä koulussa: koulupäivät kestävät kahdeksan tuntia ja viisi minuuttia joka ikinen arkipäivä. Koulun jälkeen oppilaille on varattu kaksi tuntia aikaa läksyille tai jälki-istunnolle. Tekemättömistä läksyistä lähtee aina tekstiviesti vanhemmille. Jälki-istuntoon johtavat huonot käytöstavat tai koulutavaroiden unohtaminen kotiin.

Lähde: Times

***

Lasten älylaitteiden käyttö herättää pelkoja vanhemmissa 10:00

Lue myös:

    Uusimmat