Elämysurheilija kertoo: Kohtasimme jääkarhun!

Elämysurheilija TomNylund päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa yhdessä ystävänsä kanssa ja lähteä melomaan Itä-Grönlantiin. Retkeen meni kesällä 2013 kaksi ja puoli viikkoa.

– Grönlanti on mielenkiintoinen paikka. Siellä on viisi kylää, kaikki on rannikkoa pitkin eteläkärjessä. Sisämaassa on tosi kylmä, melkein kuin etelämantereella. Rannikolla on pohjoismainen keli, eli kettumainen, Nylund kuvailee.

Pureva tuuli löytää tiensä joka paikkaan

Kaksikko nappasi Helsingistä Islantiin ja sieltä edelleen Itä-Grönlantiin. Tämäkään ei vielä riittänyt: sielä piti siirtyä helikopterilla siihen kylään, josta lähdettiin. Tarkoituksena oli kiertää Ammasalik-saari.

Kajakki lainattiin paikalliselta yrittäjältä, sillä oman kajakin raahaaminen mukana olisi ollut liian vaivalloista.

Kajakin lisäksi lainattiin ase.

– Ase oli mukana siksi, että oli jääkarhuriski. Siellä voi olla muitakin eläimiä, jopa mursu voi tulla ja hyökätä. Ase oli varasuunnitelma, Nylund sanoo.

– Vaikkei jääkarhukausi ollut päällä, ase on parempi olla mukana kuin olla ilman sitä sitten, kun nalle on leirissä. Keskustelimme paljon toimintatavoista, jos jotain tapahtuu, ettei tule erimielisyyksiä tai kenellekään paha mieli. Mietittiin, että jos jääkarhu tulee, ensin on käsisoihtu. Eläimet pelkäävät tulta ja sillä voi säikäyttää. Sitten yksi varoituslaukaus, ja sen jälkeen sitten lopullinen teko.

Lähteminen Ammasalikista oli haasteellista, sillä ahtojää pakkautui kylän ympärille. Veneet eivät päässeet sisään tai ulos. Ylimääräistä aikaa kaksikko poltteli tavaroitaan järjestelemällä.

– Kun lastasimme kajakin, siinä oli runsaat sata kiloa tavaraa, Nylund sanoo.

Auringossa liikkuminen saattoi olla hikistä, ja ilman lämpötila oli noin 5-6 astetta. Yöllä taas oli pakkasta. Pakkaaminen kelejä varten oli haasteellista, koska tavaraa ei saa kajakissa olla liikaa. Kesämelojan vaihtoshortsien sijaan talvisessa ympäristössä tarvitaan runsaasti taukovaatteita, paksuja makuupusseja ja kestäviä asusteita.

– Jalassa minulla oli neopreeniset vaelluskengät. Meri on tosi kylmä, se hohkaa kylmää. Takki oli primaloft-kuitua untuvan sijaan, sillä ilmassa on paljon kosteutta kun on meren lähellä, ja untuva kastuu eikä lämmitä enää, Nylund sanoo.

– Pureva tuuli löytää tiensä joka paikkaan. Jos vähänkin paistaa ihoa jostain, tunnet sen heti.

Kuin shakkipeli ja sokkeli

Liikkeellelähdön jälkeen saarta kierrettiin vastapäivään. Päiväreissut venyivät 20-40 kilometrin pituisiksi.

– Kaksikolla kun menee, se ei ole kaikkein nopein peli, mutta mukava. Se on kuin tandemilla ajelisi: saat puolet vauhdista ilmaiseksi kaverilta. Suunnistus tapahtui melkein silmällä, muoto on aika yksinkertainen: avomeri yhdellä puolella ja jotain muuta toisella. That's it.

Tandemtyyppisellä kyydillä kaksikko pääsi Ammasalik-saaren pohjoisosaan, jossa he kohtasivat todella paljon jäätä. Saaren ympäri ei päässytkään, joten oli aika siirtyä toisenlaiseen suunnitelmaan: kajakin kantamiseen.

– Lähdettiin aamuviideltä liikkeelle. Se oli kuin shakkipeli ja sokkeli samaan aikaan. Kuusimetrinen kajakki ei käänny kuin kolikon päällä, se oli vähän kenkkua. Jouduimme koko ajan hyppäämään kajakista sisään ja ulos, vetämään ja kantamaan. Runsas satakiloinen kajakki ja kaksi gubbea pienen jäälautan päällä, se oli aika raskas päivä. Pari kilometriä teimme sitä. Onneksi sitten jää loppui.

Matkalla kaksikko kohtasi useita inuiittiraunioita, inuiittien talviasumuksia.

– Inuiitithan ei ole aina asuneet igluissa, vaan myös majoissa. Se oli tosi pysäyttävää, Nylund kuvaa.

Kohtaaminen karhun kanssa

Opas oli vakuuttanut, ettei jääkarhukausi ollut päällä. Kun Nylund ystävineen palasi kylään, vakuutus osoittautui vääräksi.

– Kas kummaa, siellä oli jääkarhu. Ihan kylän lähistöllä, Nylund muistaa.

Kaksikko päätti siirtyä kylän vastakkaiseen vuonoon yöksi ja katsella kiikareilla kyläläisten tohinaa. Pian leirielämä sai erikoisen käänteen: Tanskan poliisi päätti, että karhu pitää ajaa pois, ennen kuin se tulee kylään.

– Karhu ei lähtenyt (pelottelusta), joten ne rupesivat ampumaan varoituslaukauksia kohti kalliota, jossa me olimme. Ne eivät nähneet, että olimme kivien takana, Nylund sanoo

Pian luodit alkoivat kimpoilla kaksikon yläpuolella.

– Siinä oltiin, että jaahas, tämähän on jännä juttu. Ei muuta kuin pää alas, kivääri käteen ja lähdettiin ryömimään eteenpäin, katsomaan, mitä ne touhuavat. Kun paukkuminen loppui hetkeksi, Tom Nylund kurkkaa punaisessa takissa kivien takaa, Nylund naurahtaa.

– Inuiitit veneessä rupesivat huutamaan minulle jotain. Rupesin ihmettelemään, mikä juttu niillä on.

Ongelman laatu selvisi hyvin pian. Jääkarhu oli ajettu maihin ja se oli suunnannut suoraan suomalaiskaksikon leiriin. Nalle seisoi 20 metrin päässä Nylundista.

– Voin sanoa, että siinä tuli äitiä ikävä ja sielu lähti ruumiista. Ajateltiin, että nyt ehkä joudutaan lopettamaan tämä uljas eläin, mutta onneksi se ei ollut kiinnostunut meistä. Tuuli oli meitä vastaan ja se ei haistanut meitä.

Kaksikko jätti jääkarhun taakseen ja liukui vauhdilla kalliota alas poliisiveneeseen. Kun tilanne oli ohi, leiri siirrettiin pieneen saareen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Jääkarhuvälikohtauksesta huolimatta reissu sujui mallikkaasti loppuun asti. Nylund matkasi tovereineen Islannin kautta kotiin.

– Loppu hyvin, kaikki hyvin. Oli tosi hyvä reissu. Se oli semmoinen keikka, jonka muistaa pitkään.

Käteen jäi kolme tuhatta valokuvaa ja viisi tuntia videota. Grönlanti ei kuitenkaan ole vielä loppuunkaluttu.

– Se oli Itä-Grönlantia. Lähden katsomaan länsipuolta keväällä 2014.

Katso video! Elämysurheilija kertoo: Kohtasimme jääkarhun

Lue myös:

Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi