Mainos

Eksoottisin Leijona! Slovakki oli Suomen taustajoukoissa kultakisoissa – ja on taas: ”Joukkueessa todella hyvä fiilis”

0:46
Videolla Peter Brüll luonnehtii Leijonien joukkuetta.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen yhdyshenkilö eli team host MM-kisoissa on slovakialainen Peter Brüll, joka oli mukana jo vuoden 2011 maailmanmestarijoukkueen taustoilla.

Yhtään pelaajaa Leijonissa ei pelaa, joka olisi ollut mukana vuoden 2011 maailmanmestaruusjoukkueessa. Johtoryhmässä sen sijaan on samoja henkilöitä. Yksi Leijonien taustahenkilöistä on slovakialainen Peter Brüll, jonka rooli on toimia yhdyshenkilönä.

– Olen 24/7 joukkueen käytettävissä. Koordinoin ja varmistan, että joukkue kulkee aikataulussa. Sovin asioita bussikuljettajan, hotellin, ravintolan ja jäähallin henkilökunnan kanssa, Brüll kertoo.

Hän näkee läheltä Leijonien toimintaa.

– Kaikki tietävät, ettei joukkueessa ole isoja tähtiä, mutta joukkueessa on todella hyvä fiilis – niin pelaajien kuin johtoryhmän välillä, Brüll sanoo.

Hän on oppinut suomen kielen tultuaan parikymmentä vuotta sitten opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon liikuntaa. Sittemmin Brüll on työskennellyt muun muassa Suomen Olympiakomiteassa.

Erikoiseksi asetelman tekee, että Slovakian pelatessa Suomessa MM-kisoja, pukeutuu Brüll kotimaansa asuun.

– Keskinäisissä peleissä on vaikeaa olla aitioiden välissä, kun molemmissa joukkueissa on tuttuja kavereita, Brüll naurahtaa.

Katso ylälaidan videolta, miten Peter Brüll luonnehtii Leijonien joukkuetta!

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja