Eksoottinen harjalintu pesi Suomessa ensimmäistä kertaa 82 vuoteen

Pyhärannassa varmistui Suomen kaikkiaan toinen harjalinnun pesintä, kun Kaunissaaren ja Reilan kylissä nähtiin heinäkuun puolivälissä useana päivänä kolmea poikasta ruokkiva emo.

Harjalintu nähtiin ensimmäisen kerran Pyhärannassa toukokuussa, ja myöhemmin kaksi lintua Kaunissaaressa jolloin kuultiin myös lajin tunnusomaista soidinpuputusta, BirdLife Suomi kertoo tiedotteessaan.

Haudonnan on arvioitu tapahtuneen touko-kesäkuussa ja poikasten kuoriutuneen kesäkuun jälkeen. Harjalinnut tekevät pesän yleensä erilaisiin koloihin, ja se on voinut pesiä pöntössä, puun kolossa tai vaikka hylätyssä ulkorakennuksessa. 

Kuvassa näkyy Pyhärannassa jo isoa poikastaan ruokkiva emo. Poikasia on havaittu ainakin kolme. 

Yleinen vieras, harvinainen pesijä

Harjalintu on noin närhen kokoinen kellanruskea lintu, jolla on mustavalkoraidalliset siivet ja pyrstö sekä pitkä kapea nokka. Hetkittäin se voi nostaa päälaen höyhenet pystyyn korkeaksi harjaksi.

Harjalinnut viihtyvät avoimessa maaseutuympäristössä ja liikkuvat maassa etsien sieltä erilaisia hyönteisiä. 

Harjalintu on levinnyt laajalti ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja Aasiaa, mutta Pohjois-Euroopasta se puuttuu pesimälajina. Suomea lähimmät vakipesijät löytyvät Virosta, jossa pesii muutamia kymmeniä pareja vuosittain.

Suomessa harjalintuja tavataan joka vuosi, enimmäkseen vaeltelevia lintuja keväällä ja syksyllä. Havaintomäärät ovat kuitenkin viime vuosina nousseet yli sataan lintuun vuosittain.

Suomessakin harjalintu on pesinyt kerran aiemmin, Porissa vuonna 1940. Viime pesinnästä on siis kulunut 82 vuotta, joten vakituiseksi pesimälajiksi ei harjalintua voi Suomessa kutsua.

Lue myös:

    Uusimmat