Ekonomisti: Taloustilanne synkkä vielä pitkään

Euroopan taloustilanne on synkkä, summaa pääekonomisti Tiina Helenius Handelsbankenista.

– EKP:n tämänpäiväinen ohjauskoron laskukin sen osoitti. Työttömyys on jo 12 prosenttia ja nousussa. Me ennustamme, että se tulee olemaan ongelma vielä pitkään ja sen takia ennustamme, että korkojen nostoihin lähdetään vasta hamassa tulevaisuudessa.

EKP laski tänään ohjauskorkonsa historiallisen alas, 0,5 prosenttiin. Myös Suomen tilanne on ankea. Handelsbankenin ekonomistit ennustavat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 0,7 prosenttia ja ensi vuonna 1,8 prosenttia. Yksityisen kaupan kasvu-ennuste on vain 0,6 prosenttia

– En ole tehnyt näin aneemista arviota urani aikana ilman, että Suomi olisi ollut lamavuodessa, kertoo Helenius.

Handelsbankenin uusimman ennusteen suurimpana syynä on Heleniuksen mukaan elpymisen viivästyminen.

– Meillä vienti ei vedä sillä tavalla kun aikaisemmin arvelimme ja meillä ei myöskään ole mitään merkkejä talouden luvuissa, että käänne olisi alkanut.

Kuluttajien mielialat heikot

Synkät talousnäkymät vaikuttavat myös yksityisiin talouksiin. Heleniuksen mukaan kuluttajat ovat muuttuneet varovaisiksi.

– Vähittäiskaupan volyymi ei oikeastaan kasva ja kaiken kaikkiaan kuluttajat käyttäytyvät varovaisemmin kuin ennen.

Helenius ei pidä mahdottomana sitä, että eurokriisi leviää myös uusiin maihin.

–Katsotaan vaikka Ranskaa, niin sieltä on tullut yllättävän huonoja talouslukuja ja työttömyys on nousussa. Pelkona on se, että Ranska on liikkumassa tuonne Etelä-Euroopan leiriin, eikä seuraa Saksaa. Tällainen kahtiajakautuminen on ilmiselvästi käynnissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat