EKP laski ohjauskorkonsa ennätyksellisen alas

Euroopan keskuspankki on laskenut ohjauskorkonsa 0,50 prosenttiin eli alemmaksi kuin koskaan ennen. Korkoa laskettiin 0,25 prosenttiyksikköä.

EKP:n neuvosto päätti asiasta tänään kokouksessaan Bratislavassa. Talletuskorko pysyy nollassa prosentissa.

Pääjohtaja Mario Draghi perusteli ohjauskoron laskemista heikolla taloudella ja euroalueen inflaation hidastumisella. EKP:n hyvin kevyt rahapolitiikka tukee hänen mukaansa talouden kääntymistä kasvuun loppuvuoden aikana.

EKP:n ohjauskoron laskua oli odotettu markkinoilla. Keskuspankin neuvoston päätös koron alentamisesta ei kuitenkaan ollut yksimielinen.

– Ohjauskoron 25 pisteen alentamisen takana oli hyvin vahva konsensus, sanoi Draghi. Ilmaisu viittaa siihen, että yksi tai useampi neuvoston jäsen ei kannattanut päätöstä.

Ohjauskorko vaikuttaa muun muassa asuntolainojen korkoihin.

Korkopäätös ei tullut markkinoille yllätyksenä, sillä esimerkiksi uutistoimisto Reutersin haastattelemista analyytikoista yli puolet odotti EKP:n laskevan korkoa.

Monet asiantuntijat ovat epäilleet, ettei koron laskulla juuri ole vaikutusta euroalueen talouteen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat