EK9: Hirvosella jo 25 sekuntia kirittävää

Mikko Hirvonen (Kuva: Les Kolczak/Ford)
Mikko Hirvonen (Kuva: Les Kolczak/Ford)
Julkaistu 24.10.2009 13:11(Päivitetty 24.10.2009 13:28)

Ford-tallin Mikko Hirvosella riittää taisteltavaa parhaillaan käynnissä olevassa Ison-Britannian MM-rallissa.

Kun kisan 16:sta erikoiskokeesta on yhdeksän ajettuna, on Ranskan Sebastien Loeb on karannut jo 25 sekunnin päähän suomalaisesta.

Hirvosen autossa on saattanut olla jotain teknistä vikaa kahden viimeisen erikoiskokeen aikana, sillä hän ei ole enää pystynyt vastaamaan Loebin - eikä kisassa kolmantena olevan Espanjan Daniel Sordon - vauhtiin.

- Kummallakaan erikoiskokeella ei tullut mitään virheitä, mutta aika oli huono, Hirvonen ihmetteli.

Suomalaisen onneksi seuraavaksi kisassa on vuorossa huoltotauko, joten Ford-talli pääsee selvittämään mahdollisia ongelmia.

Hirvosen tulisi sijoittua sunnuntain lopputuloksissa Loebin edelle, jotta suomalainen voittaisi mestaruuden.

Jari-Matti Latvala jatkaa kisassa kahdeksannella sijalla. Lauantaina hyvään vauhtiin vertynyt Latvala teki yhdeksännellä erikoiskokeella pienen ajovirheen. Hän ajoi risteyksen väärin ja joutui palaamaan reitille.

- Siinä meni hukkaan viidestä kymmeneen sekuntia, Latvala arvioi.

Lauanataina ajetaan vielä uudelleen sama kolmen erikoiskokeen lenkki alkaen kello 16.58 Suomen aikaa.

Seuraa kilpailun etenemistä MTV3 Tulospalvelusta!

Rallin MM-huipennuksen tv-ajat!

Walesin MM-ralli, tilanne EK 9/16:

 1. Sebastien Loeb  Citroen   1.53.48,5  
 2. Mikko Hirvonen  Ford          +25,0  
 3. Daniel Sordo    Citroen     +1.02,5  
 4. Petter Solberg  Citroen     +1.26,1 
 5. Sebastien Ogier Citroen     +3.44,6  
 6. Henning Solberg Ford        +4.27,0  
 7. Matthew Wilson  Ford        +5.21,3  
 8. J-M. Latvala    Ford        +7.40,4  
 9. C.Rautenbach    Citroen     +9.02,9

Erikoiskokeen 9 nopeimmat:

 1. Sebastien Loeb  Citroen     10.19,6
 2. Daniel Sordo    Citroen       +10,1
 3. Mikko Hirvonen  Ford          +11,9  
 4. Petter Solberg  Citroen       +12,5 
 5. J-M. Latvala    Ford          +19,9
 6. Sebastien Ogier Citroen       +21,2  
 7. Henning Solberg Ford          +27,2
 8. Matthew Wilson  Ford          +28,1  
 9. C.Rautenbach    Citroen       +52,6

Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Pe 23.10.
11.23 EK1: Hafren 1 (32,14 km)
12.04 EK2: Sweet Lamb 1 (5,13 km)
12.22 EK3: Myherin 1 (27,88 km)
Huoltotauko (15 min).
15.31 EK4: Hafren 2 (32,14 km)
16.12 EK5: Sweet Lamb 2 (5,13 km)
16.30 EK6: Myherin 2 (27,88 km)

La 24.10.
10.35 EK7: Rhondda 1 (35,72 km)
12.26 EK8: Crychan 1 (12,26 km)
12.54 EK9: Halfway 1 (18,37 km)
Huoltotauko (30 min).
16.58 EK10: Rhondda 2 (35,72 km)
18.49 EK11: Crychan 2 (12,26 km)
19.17 EK12: Halfway 2 (18,37 km)

Su 25.10.
10.28 EK13: Port Talbot 1 (17,41 km)
11.27 EK14: Rheola 1 (22,51 km)
12.56 EK15: Port Talbot 2 (17,41 km)
13.55 EK16: Rheola 2 (22,51 km)

(MTV3)