EK20 ja EK21: Kalle Rovanperä nautiskelee historiallisista hetkistä – ja ero kärjessä kasvaa silti: "Tuntuu hyvältä"

Kalle Rovanperä: Tehtiin suunnitelmien mukaan työtä ja saatiin eroa muihin 1:16
Näin Kalle Rovanperä paketoi lauantaipäivän, jona hän teki voittotaistelun kannalta ratkaisevat iskunsa.

Kalle Rovanperän erottaa uran ensimmäisestä MM-rallivoitosta vain kolme erikoiskoetta ja noin 26 ek-kilometriä. Ykkössija tekisi Rovanperästä historian nuorimman MM-rallivoittajan.

Rovanperän johtomarginaali 21 ek:n jälkeen on 54,2 sekuntia Hyundain Craig Breeniin nähden. Toyotan suomalaiskuljettaja ei ole turhia hötkyillyt sunnuntaiaamun erikoiskokeilla, sillä varma ja tasainen vauhdinpito riittää eilen hankitun eron ansiosta oikein hyvin. Silti ero Breeniin on päätöspäivänä vain kasvanut.

– Tuntuu hyvältä. Tällä ensimmäisellä lenkillä olosuhteet ovat hyvät. Nautin ajamisesta turvallisella marginaalilla, Rovanperä sanoi ajettuaan 20. ek:lle kolmanneksi nopeimman ajan.

Vaikka kilometrit käyvät vähiin, Rovanperän keskittyminen ei lipsu.

– Hyvältä näyttää, mutta täytyy ajaa maaliin saakka. Rallissa voi tapahtua mitä tahansa. Tavoitteena on nauttia myös toisesta lenkistä, Rovanperä sanoi 21. ek:n jälkeen.

Rallin kärkisijat ovat melko hyvin vakiintuneet, eivätkä sijoitukset enää muutu ilman ihmeitä – tai tallimääräyksiä. Kolmantena oleva Thierry Neuville on 20,6 sekunnin päässä Breenistä, ja mahdollista on, että Hyundai-pomo Andrea Adamo kääntää sijoitukset ympäri. Neuville alkaa nimittäin olla Tänakin keskeytyksen myötä Hyundain ainoa toivo kuljettajien mestaruustaistelussa, tosin hänkin oli ennen Viroa jo 56 pisteen päässä sarjaa johtavasta Sébastien Ogierista.

Toyotan ranskalaiskuljettaja on 21 ek:n jälkeen neljäntenä, ja hänen tallikaverinsa Elfyn Evans on viidentenä.

M-Sportin Teemu Suninen jatkaa kuudennella sijalla.

EK 20, TULOKSET:

1. Ott Tänak         Hyundai   6:00,2
1. Thierry Neuville  Hyundai   6:00,2
3. Kalle Rovanperä   Toyota      +1,2
4. Sébastien Ogier   Toyota      +1,8
5. Craig Breen       Hyundai     +4,4
6. Elfyn Evans       Toyota      +5,1   
7. Teemu Suninen     M-Sport     +8,7


EK 21, TULOKSET:

1. Neuville          5:58,4
2. Ogier               +0,1
3. Evans               +2,5
4. Breen               +2,9
5. Rovanperä           +3,1
...
9. Suninen             +8,9
TILANNE 21/24 EK:N JÄLKEEN:

1. Rovanperä      2.34:39,8
2. Breen              +54,2
3. Neuville         +1:14,8
4. Ogier            +1:34,8
5. Evans            +2:04,7
6. Suninen          +6:36,3

Lue myös:

    Uusimmat