Eino Grön sai tarpeekseen rospuutosta ja muutti Floridaan
Eino Grön sai 1970-luvulla tarpeekseen Suomen syksystä. Hän otti ja muutti pimeää aikaa pakoon Floridaan. Grönin nykyinen talviasuinpaikka sijaitsee sata kilometriä Miamista pohjoiseen.
− Rospuuttokausi sai minut ensin lomailemaan. Aluksi ne olivat lyhyempiä aikoja, mutta viitisentoista vuotta olen viettänyt Floridassa noin puoli vuotta kerrallaan, Eino Grön selvittää.
Laulaja tykkää Suomen vuodenajoista − pimeää syksyä lukuun ottamatta. Ilmastonmuutoksen takia vetinen talvi ei kuitenkaan saa häntä enää innostumaan.
− Ennen tulin keväthangille Lappiin, mutta sekin on jäänyt.
− Kun olen Floridassa, en kaipaa Suomesta mitään. Aiemmin eri vuodenajat olivat hyvä asia, mutta kun ei niitäkään ole enää kunnolla, Grön manaa.
Ei hän kuitenkaan selkäänsä synnyinmaalleen käännä Floridassakaan. Grön pitää Atlantin tuolla puolen itsensä tarkkaan tietoisena siitä, mitä Härmälässä tapahtuu.
− Luen suomalaiset lehdet tietokoneelta päivittäin. Ennen lehtiä kaipasi, mutta näin tietokoneaikana sitäkään ongelmaa ei enää ole, Grön miettii.
Suomalaisia entistä vähemmän
Ilmaston lisäksi tärkeä syy Floridaan muuttamiseen olivat erinomaiset harrastusmahdollisuudet. Ahkera golfaaja viihtyy viheriöiden lisäksi muiden liikuntamuotojen parissa.
− Siellä on ilmaisia tenniskenttiä ja uima-allas oman talon pihalla. Ei siellä tule aika pitkäksi, jos harrastaa − muuten voi tullakin, Grön sanoo.
Floridassa suomalaisen ei tarvitse olla yksin kielensä ja kulttuuritaustansa kanssa. Vaikka suomalaisten määrä on laskenut Grönin mukaan selvästi muutamassa vuosikymmenessä, on sinivalkoista väkeä vieläkin paljon.
− Voi hyvin sanoa, että varsinkin high seasonin aikaan siellä on useita tuhansia suomalaisia, Grön vakuuttaa.
Hänen mielestään ainakin osa-aikainen ulkomaille muutto voi olla pätevä vaihtoehto eläkeläiselle.
− Ei se ainakaan huono vaihtoehto ole, varsinkin jos on fyysisesti sellaisessa kunnossa, että jaksaa matkustaa.
Siitä huolimatta, että Grön puhuu ulkomaille muuttamisen puolesta, ei yhtä asiaa voita mikään: Suomen kesät ovat ainutlaatuisia.
− Aina sitä odottaa Floridassa, että pääsee kesäksi Suomeen - oli se sitten millainen tahansa, Grön naurahtaa.
Uusimmat
-
12:37
Tappara hankki kovaotteisen jenkkipakin – vyöllä yli 100 NHL-ottelua
-
12:27
Tiedustelulähde: Ukraina iskenyt lentotukikohtaan Krimillä: "Vakavia vahinkoja" – MTV seuraa sotaa
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
Lataa lisää