Eikö seiso? Turhautuminen makuuhuoneessa ei ole suurin ongelma – erektiohäiriö yhteydessä sydänkohtausriskiin
Tutkimuksen mukaan erektiohäiriö voi ennustaa miehen tulevia sydänongelmia.
Erektiohäiriö saattaa ennustaa tulevia sydänongelmia. Tähän tulokseen päätyi tutkimus, jossa havainnoitiin yli 150 000 miestä.
Tutkimus julkaistiin Journal of Sexual Medicine -lehdessä.
Riski kohosi jopa 59 prosenttia
Erektiohäiriöstä kärsivillä miehillä sydänkohtauksen riski oli kohonnut 59 prosenttia ja halvausriski 34 prosenttia verrattuna ilman erektiovaikeuksia eläviin miehiin. Myös mihin tahansa syyhyn kuolemisen riski oli kohonnut 33 prosenttia.
– Erektiohäiriö voi kehittyä jopa vuosia ennen kuin miehellä on muita merkkejä tai oireita sydän- ja verisuoniongelmista, kardiologi Ron Blankstein kommentoi CNN:lle.
Blanksteinin mukaan peniksen verisuonisto voisi toimia ensivaroittajana tulevista ongelmista, kun verenvuoto peniksen pieniin ja kapeisiin verisuoniin hankaloituu.
– Monissa tapauksissa se (erektiohäiriö) voi olla piilevän sydän- ja verisuonitaudin ensimmäinen varoitusmerkki.
Lopeta tupakointi
Ajoittainen impotenssi ei aiheuta syytä huoleen. Jos ongelma pitkittyy, kannattaa vierailla lääkärissä.
Ensimmäisenä Blankstein lopettaisi tupakoinnin, joka on tekijä sekä erektiohäiriön että sydänsairauksien synnyssä. Myös painoon ja ruokavalioon kannattaa kiinnittää huomiota.
Lähteet: Nypost.com, Jsm.jsexmed.org, CNN.com
Uusimmat
-
18:53
Painajaismainen yö Bosniassa – luonnonvoimat vei ainakin 16 hengen: "Minulla ei ole enää ketään"
-
18:47
MTV seuraa: Pelicans kurittaa Jukureita – fanit saivat tarpeekseen
-
18:42
Lahdessa lävähti historian hurjin leuanvetotulos – lajilegenda hämmästyi Marian uudesta ME:stä
-
18:39
Nolo kosto! SM-liigassa tunteet kuumina – Lukko-järkäleen "nouto" epäonnistui karulla tavalla
-
18:27
Vaarallinen "peukku" valtaa huumekauppaa, näkyy jo kaduilla – psykoosi voi alkaa päivissä
-
18:18
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
18:06
SM-liigasensaatio Max Lindroth teki taikojaan – yksi temppu oli liikaa, tuomareilta kova päätös
-
18:01
Masked Singer Suomi -ohjelmaan mukaan jälleen uusi hahmo
-
17:58
Tältä näyttää huomisen sää: Sateenvarjolle paikoin käyttöä
-
17:42
SM-liigan kriisiseura taas hätää kärsimässä – Karri Kiveltä raju kommentti
-
17:33
Hittiruoka maksaa alle euron annokselta, jos teet sen itse!
-
17:19
Keskustan Kaikkonen MTV:llä: Lääkäriopiskelijoille velvoite työskennellä julkisella puolellakin – "Ei kohtuuton vaatimus"
-
17:17
Liverpool-tähdestä huolestuttava näky
-
17:14
Sähkömopon akku oli latauksessa rivitalossa Tohmäjärvellä: Seuraavaksi tarvittiin sammutuskranaattia
-
17:04
Jälleen uusi hyökkäys Nordeaan – katso, miten on syytä toimia
-
16:58
HIFK:lla iso käänne: tähtipelaajan piti olla sivussa – sosiaaliseen mediaan levisi yllättävä näky
-
16:48
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
16:44
Poliisi pyytää havaintoja tulipalon syttymisestä Espoossa
-
16:33
Vuoden saldo Lähi-idässä: Kymmeniätuhansia kuollut, Gaza tuhottu ja askelia otettu taaksepäin
-
16:20
Tanssiesitys herätti tunteet pintaan – Bess avautuu vaikeista ajoistaan: "Ilman sitä en olisi täällä"
-
Lataa lisää