Ei kahta sanaa, kenellä on isoin: Miljardöörin megaluomuksella aivan jäätävä kokoero tavalliseen Hummeriin
Tämän auton ratissa ei kannata haaveilla pikaruokaravintolan autokaistalla pistäytymisestä.
Sheikki Hamad bin Hamdan Al Nahyan on mieltynyt isoihin autoihin. Siis todella isoihin. Tavallisesti se tarkoittaisi muiden tienkäyttäjien kauhistuttamista esimerkiksi massiivisella Hummer H1:llä, mutta tämän pohatan kohdalla edes sen kokoluokan ajoneuvo ei ole riittänyt tyydyttämään nälkää.
Sateenkaarisheikiksikin kutsuttu mies on tunnettu autokeräilijä, ja hänen omaisuudekseen on arvioitu noin 18 miljardia euroa. Tällaisilla rahoilla voikin tehdä käytännössä jo ihan mitä huvittaa.
Hänen luomansa Hummer H1 X3 on nimensä mukaisesti lähes kolme kertaa esikuvana toiminutta Hummeria suurempi. Maailman suurimmaksi Hummeriksi tituleeratulla autolla on leveyttä noin kuusi metriä, pituutta 14 metriä ja korkeutta käsittämättömät 6,6 metriä.
Kaksi kerrosta sekä vessa ja olohuone
The Sun kertoo sheikin päässeen Guinnessin ennätystenkirjaan omistamalla älyttömät 718 maastoautoa. Osa niistä on vähintäänkin yhtä älyttömiä kuin tämä tuorein luomus. Kaikkiaan sheikin omistuksessa on kerrottu olevan noin 3 000 autoa.
H1 X3 on kaksikerroksinen, ja sen alakerrasta löytyy vessa. Lisäksi yläkerran matkustamossa on erillinen olohuone.
Vaikka autossa on yhteensä neljä dieselmoottoria – yksi jokaiselle pyörälle – ei laitteen huippunopeus ole kuin 32 kilometriä tunnissa.
Auto siirrettiin valmistumisensa jälkeen Dubain lähistöllä sijaitsevaan Sharjahin maastoautomuseoon. Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, miten käsittämättömältä H1 X3 näyttää tien päällä.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää