Ei heilaa helluntaina? Asiantuntijat jakavat parhaat vinkit kumppanin löytämiseen
Voiko nykypäivänä etsiä kumppania muualtakin kuin sovelluksista?
Jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena – näin kuuluu vanha sanonta.
Tinderin ja muiden seuranhakusovellusten myötä deittikulttuurista on tullut kuitenkin hieman "kertakäyttöistä", eivätkä ihmiset välttämättä malta asettua aloilleen.
Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja ja paripsykoterapeutti Suvi Larun mukaan tämä on valitettavan totta.
Laru toteaa Huomenta Suomen haastattelussa, että olisi kuitenkin tärkeää, että uskaltaisimme asettua sellaiseen asemaan, että uskaltaisimme kohdata uusia ihmisiä.
Diakonissalaitoksen yhteisötyöntekijä Joonatan Nsukamin mukaan varsinkin sosiaalisen median suuri rooli nykypäivänä saatetaan helposti kokea liian haastavana, eikä lainkaan itselleen sopivana paikkana etsiä seuraa.
Kumppania tai uusia tuttavuuksia voi kuitenkin yrittää etsiä myös "perinteisimmin", mutta rakkautta ei kannata etsiä veren maku suussa.
Katso yllä olevalta videolta Larun ja Nsukamin vinkit siihen, millaisista tilanteista kumppani saattaa löytyä ja miten seuranhakuun kannattaa asennoitua.
Uusimmat
-
14:16
Koira repi naisen käden irti Australiassa
-
13:44
Puolustusministeri Häkkänen: Israelin toiminta täysin tuomittavaa ja laitonta
-
13:43
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki – "Osoittaa täydellistä piittaamattomuutta"
-
13:39
Yllätys TTK:n parinvaihtoviikon lähetyksessä – suosikkiartistit saapuvat esiintymään tanssien taustalle
-
13:19
Huuhkajilla on valtava heikkous, johon vastustajat iskevät kerta toisensa jälkeen – "Ratkaisi pelin"
-
13:15
Suora lähetys: Kamppailu vaa'ankieliosavaltioista ja postiäänistä lähestyy kiehumispistettä
-
13:12
Sari Essayah kommentoi viimein kohuttua eriävää Israel-mielipidettä sekä Palestiinan valtion tunnustamista
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
12:12
Donald Trumpin tytär Tiffany on raskaana
-
11:59
Maahantuoja korvaa Hau-Hau Kevytrullista oireita saaneiden lemmikkien eläinlääkärikulut
-
11:50
Erling Haaland paljasti salaisuuden: Tieto pysynyt kuukausia piilossa
-
11:44
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:40
Israel tulittanut taas YK-joukkoja: Kaksi haavoittunut
-
11:33
Uskaltaako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät suomalaistutkijat
-
11:24
Turussa suuri tulipalo valtavissa kasvihuoneissa – pelastuslaitos: Näytti hurjalta
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
Lataa lisää