Ei enää häiriötekijöitä seksin aikana! Näin petipuuhat onnistuvat lapsiperheessä

Älä anna seksielämän kuihtua lasten myötä.

Jokainen pikkulapsen vanhempi sen tietää: seksin harrastaminen muuttuu vaikeaksi, kun jaloissa pyörii liuta pikkuisia, jotka voivat yön pimeinäkin tunteina nököttää yhtäkkiä makuuhuoneen ovella.

Mary Louise Freeman tunnistaa ongelman myös. Freeman kirjoittaa Scary Mommy -sivustolla ymmärtäneensä vasta ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen, miltä tuntuu, kun seksin yritys keskeytetään hyytävillä huudoilla kerta toisensa perään. Jo ensimmäinen yritys harrastaa seksiä vauvan syntymän jälkeen keskeytyi vauvan puututtua peliin äänekkäästi. 

 – Kuka olisi tiennyt, että tämän kaltainen kohtaus, "Saisimmeko viisi minuuttia, ei, kolme minuuttia, hitto, saisimmeko vain 45 sekuntia seksin harrastamiseen ilman, että joku lapsista keskeyttää?", pyörisi uudelleen ja uudelleen ja uudelleen kotonani seuraavat 18 vuotta?

"Heitä on kaikkialla"

Freeman syyttää lapsiaan "cockblockauksesta". Terminä cockblock tarkoittaa henkilöä tai tilannetta, joka estää toista henkilöä pääsemästä petipuuhiin, kun se muutoin olisi hyvin todennäköistä.

 – Heitä on kaikkialla, noita pieniä cockblockereita, ja heidän ajoituksensa on täydellisen surkea. Olet juuri laittanut pikkuiset petiin onnistuneen ja esileikin täyteisen treffi-illan päätteeksi, ja olet nyt valmis tekemään taikojasi? Anteeksi vain, mutta jonkun täytyy päästä pissalle, ja saada vettä ja joku tarvitsee sinut tarkastamaan kaapin hirviöiden varalta.

 – Ovatko pikkuisesi tiukasti unessa? Marvin Gayn kehräys kuuluu soittimesta? Olet ajellut karvasi ja tuhmuusasteikkosi on pilvissä? Anteeksi vain, mutta joku yrjösi juuri sulamattoman spagettinsa yläpedistä.

– Onko teillä vihdoin muutama minuutti aikaa, ja olette oikeasti tarpeeksi kiimaisia tanssiaksenne patjalla iltapäivän päivänvalossa lasten ajaessa ulkona iloisesti pyörillään? Tehkää se. Mutta sekunteja ennen kummankin kliimaksia, täältä marssii pieni cockblocker paukuttaen makuuhuoneen ovea, koska hän putosi pyörän selästä ja vuotaa verta.

"Terve seksielämä on tärkeä osa avioliittoa"

Tilanteeseen voisi vain tyytyä, mutta Freeman toteaa, että jossain vaiheessa tulee aika ottaa ohjat omiin käsiinsä ja opetella ja oppia jättämään kodin pikkuiset cockblockerit huomiotta ja tyydyttämään omat tarpeensa. 

– Tarkoittaako se, että olet huono vanhempi? Ei hitossa. Se tarkoittaa, että rakastat puolisosasi tarpeeksi tietääksesi, että terve seksielämä on tärkeä osa avioliittoa, ja jos se tarkoittaa ohjien ottamista, vaikka sitten joutumalla jättämään lapset huomiotta muutamaksi minuutiksi, niin näin se sitten on! Tee se silti!

Freeman kehottaa muistelemaan, kuinka hauskaa teillä oli ennen lapsia. Nyt se hauskuus pitäisi vain löytää uudelleen. Hän kehottaakin asettamaan huusholliin joitain sääntöjä ja rajoituksia, jotta seksielämällänne on mahdollisuus kukoistaa.

Talon säännöt voisivat Freemanin mukaan näyttää vaikkapa tältä:

1. Kerro lapsille, että "vanhempien makuuhuoneen oven ollessa kiinni ja lukossa, älä koputa oveen lakkaamatta ja huuda, ellei joku vuoda verta valtimosta, ole menettänyt rautahammastaan tai jos isoäiti ja isoisä eivät ole etuovella".

2. Kerro lapsille, että äiti ja isi tarvitsevat paljon aikaa "puhumiseen" yksityisesti. Kyseessä on erittäin tärkeä "keskustelu" ja usein kestää enemmän kuin muutaman minuutin päästä keskustelun tärkeään vaiheeseen, jossa tehdään suuria päätöksiä. Äiti on paljon hitaampi pääsemään siihen vaiheeseen keskustelua, joten aikaa tulee antaa runsaasti. Vanhempien keskustellessa lapsi voi puuhata omia juttujaan.

3. Nukkumaan mennessä vanhemmat käskevät lapsia pysymään huoneessaan, ja he tarkoittavat sitä. Älä tule ulos, ellei ykköskohdassa mainittuja asioita tapahdu tai joku murtaudu kotiimme. Jos tulet ulos huoneesta hakemaan vettä tai mennäksesi vessaan, älä herätä äitiä tai isää, koska he "nukkuvat" sikeästi. Ja jos he eivät saa "unta", he saattavat olla seuraavana päivänä kärttyisiä toisilleen.

4. Kun lapset ovat teini-iässä ja tarpeeksi vanhoja ymmärtämään, mitä lukittujen ovien takana tapahtuu, anna heille käteistä ja käske hakemaan jäätelöä kaupasta. 

– Taistelkaa äidit ja isät. Taistelkaa kovasti, Freeman kannustaa.

Video: Mitä tehdä, jos lapsi kuitenkin yllättää vanhemmat itse teossa?

Lähde: Scary Mommy

Lue myös:

    Uusimmat