Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteessa kerrotaan, että Egyptiin matkaavat turistit pääsevät usein liikkumaan poliisisaattueissa. Kuulostaa hurjalta. Lisäksi tiedotteessa kehotetaan naisia olemaan varovaisia liikkuessaan pimeän aikaan yksin. Ja eikös se ollut niin, että terroristitkin riehuvat maassa vähän väliä?
− Pelkään enemmän Helsingissä perjantai-iltana, kuin koskaan täällä, egyptiläisestä kännykkänumerosta tavoitettu Päivi Arvonen kuittaa kysymykset Egyptin turvallisuusriskeistä.
Hän on freelance-toimittaja ja valokuvaaja, jonka viiden kuukauden mittaiseksi tarkoitettu opintomatka Kairoon on venynyt jo kuudeksi vuodeksi.
− Olen viettänyt Kairossa lyhyitä pätkiä 2000-luvun alussa. Maan kieli ja kulttuuri jäivät kiehtomaan, ja siksi asun täällä edelleen, hän kertoo.
Nyt hän on muutaman päivän yhdistetyllä loma- ja työmatkalla Siinain niemimaan eteläkärjessä sijaitsevassa Dahabissa, jota hän kehuu mukavaksi ja rentouttavaksi, lapsiperheillekin sopivaksi lomakohteeksi.
Terroristit pidetään kurissa
Egyptin matkaa suunnittelevaa saattaa arveluttaa maan turvallisuus siinäkin mielessä, että lehdissä on kerrottu Egyptissä sattuneista terrori-iskuista.
Arvosen mukaan viimeisimmästä, suurta tuhoa aiheuttaneesta pommi-iskusta on kuitenkin kulunut jo yli kymmenen vuotta. Hän sanoo, että Egyptin valtio on onnistunut hyvin pitämään järjestäytyneen terrorin kurissa ja että esimerkiksi viime helmikuussa Kairossa tapahtuneen pommi-iskun uutisoinnissa asiaa on lievästi sanottuna liioiteltu.
− Kyseessä oli pieni, kotitekoinen pommi, joka ei aiheuttanut suurta tuhoa toisin kuin suomalaisissa tiedotusvälineissä kerrottiin, Arvonen oikaisee.

