Eeva Lehtimäen kommentti: Pitääkö olla huolissaan vai kauhuissaan? Syksyn ensimmäiset isot yt-uutiset ovat myrkkyä hallitukselle

12:00
Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner kertoo yhtiön massiivisista yt-neuvotteluista.

Synkkiä talousuutisia on ehditty odottaa, viimeistään loppuvuodesta, jos suomalaisten vientiyritysten tilauskirjat alkavat ammottaa tyhjyyttään. Seesteisempi koronashokin jälkeinen kesä sai äkkilopun jo eilen ja tänään, kun kaksi ikonista suomalaisyritystä ilmoitti mittavista yt-neuvotteluista ja säästöpaineista, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki

Finnair aikoo vähentää noin tuhat työpaikkaa ja yt-neuvottelujen piirissä on 2 800 lentoyhtiöiden työntekijää. UPM kertoi tänään sulkevansa Jämsän Kaipolan tehtaan. Kaikkiaan työpaikkojen vähennystarve on 840, niistä valtaosa Suomessa. Vuotuisia säästöjä pitäisi kertyä 75 miljoonan edestä. 

Lentoyhtiötä ja metsäjättiä ei voi kuitenkaan niputtaa täysin yhteen.

Finnairin toiminta sakkaa koronan vuoksi. Rajoitukset, perutut lennot ja vähän matkustavat ihmiset ovat vieneet lentoliikenteen vaikeuksiin ympäri maailmaa. 

UPM:n säästöpaineissa taas näkyy digitalisaatio ja markkinan muutos. Kaipolan tehtaan sulkeminen on historiallinen päätös, koska se oli viimeinen sanomalehtipaperin tekijä Suomessa.

Yksi asia kuitenkin Finnairia ja UPM:ää yhdistää. Kriiseissä, kuten koronapandemian aikana, muutostrendit saavat vauhtia ja se pakottaa yritykset nopeisiin ja usein ikäviinkin ratkaisuihin. 

Talous sumussa, asiantuntija ei vielä synkistele

Miten karmeaan syksyyn ja ensi vuoteen sitten pitää valmistautua? Talouden koko kuva ei ole asiantuntijoiden mukaan kovin selkeä tällä hetkellä. Sääennusteessa on paljon epävarmuutta, mutta myös hippunen optimismia. 

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen arvioi MTV Uutisten haastattelussa, että Suomen talouden pohjakosketus on kokonaisuudessaan ohi ja kevään kuopasta olisi lähdetty jonkinlaiseen nousuun.

– En näe sillä tavalla, että tässä olisi mitään hirvittävää aaltoa tulossa. Tilanne on heikko, mutta ei niin järkyttävä kuin keväällä lomautusten osalta nähtiin, Heiskanen arvioi.

Lomautusten määrä on laskenut voimakkaasti kevään huipusta. Tuoreiden TEM:n tilastojen mukaan kesäkuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 35 000:lla. Siitäkin huolimatta heinäkuun lopussa lomautettuna oli 100 000 suomalaista. 

Mutta sitten on se iso mutta, joka ravistelee myös syksyn budjettiriiheen valmistautuvaa hallitusta. Tämän viikon uutiset ovat hallitukselle myrkkyä. 

Miten hallitus reagoi?

Alat ottavat koronaiskuja vastaan eri tavalla. Epävarmuudessa lilluminen ja lomautusten jatkuminen tuppaavat muuttumaan kovaksi työttömyydeksi. Työllisyystoimiin olisi pitänyt tarttua rivakasti heti hallituksen alkutaipaleella.

Syyskuun budjettiriihestä lähtee valmisteluun tiekartta, mutta se puree jos puree vasta pidemmän ajan päästä.

Tällä hetkellä hallitus elvyttää miljardeilla, jotta akuutista koronashokista päästäisiin kuiville. Mutta miten muuten se on valmistautunut, jos talous oikeasti sukeltaa syvälle? Uskaltaako hallitus tehdä nopeita muutoksia, myös omaan ohjelmaansa, jos tarve vaatii? Kuka auttaa niitä työttömiä, jotka saavat potkut lähiviikkoina?

Entä jos Finnair ja UPM olivat sittenkin se ensimmäinen aalto ja varsinainen tsunami on vasta tuloillaan? 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja