Eero Louhelalle, 68, siirrettiin ensimmäisten suomalaisten joukossa uusi munuainen 1960-luvulla. Hän sai sen äidiltään. Kun ensimmäinen siirtomunuainen lakkasi toimimasta, toisen luovutti Eerolle oma veli.
Eero Louhelalla todettiin munuaisten vajaatoiminta koululääkärin tarkastuksessa vuonna 1965. Hän oli tuolloin 18-vuotias.
– Sairauden edetessä minulle tuli huonovointisuutta, pahoinvointikohtauksia ja yleistä väsymystä. Joulukuussa 1967 munuaiset olivat tuhoutuneet, Eero kertoo.
Heti diagnoosin jälkeen Eero oli käännytetty resurssipulan takia kotiin Oulusta, jossa kotiseudun ainoa akuuttihoitoihin tarkoitettu dialyysikone oli. Tiedossa oli, että ennen pitkää keinomunuaishoito eli dialyysi ja uusi munuainen olisivat kuitenkin välttämättömiä hengissä säilymiseksi. Siksi Eero lähti opiskelemaan Järvenpäähän, josta pääsi lähetteellä Helsingin hoitopiiriin.
Helsingissä Eero kävi kahden vuoden ajan kuukausittaisissa kontrolleissa. Lopulta hän pääsi keinomunuaishoitoon. Dialyysi oli kolmesti viikossa kahdeksasta kymmeneen tuntia kerrallaan.
– Kyllähän se aika kuluttavaa oli.
Keinomunuaishoidon käynnistyttyä alettiin myös selvittää, kuka olisi sopiva henkilö luovuttamaan Eerolle uuden munuaisen. Mahdollisimman yhteensopiva ja vähän hylkimisreaktiota aiheuttava kudostyyppi löytyy yleensä lähiomaiselta. Niin kävi myös Eeron kohdalla. Hänen äitinsä arvioitiin tutkimuksissa sopivaksi luovuttajaksi.
– Äiti tarjoutui heti, kun kuuli, että se mahdollisuus on olemassa ja että se on ainoa mahdollisuus. Siitä ei tarvinnut keskustella.
Siirto onnistui
Ensimmäinen munuaisensiirtoleikkaus oli tehty Suomessa vuonna 1964 eli vain nelisen vuotta ennen Eeron operaatiota. Tulokset olivat olleet vaihtelevia.
– Olin muistaakseni 18. tai 17. potilas, jolle siirto tehtiin – ja seitsemäs tai kahdeksas, joka jäi parin vuoden jaksolla eloon.
Silti Eero ei pelännyt etukäteen.
– Minulla oli vahva usko, että siitä selviää.