Eero sai uudet munuaiset äidiltään ja veljeltään

Eero Louhelalla todettiin munuaisten vajaatoiminta koululääkärin tarkastuksessa vuonna 1965. Hän oli tuolloin 18-vuotias.

– Sairauden edetessä minulle tuli huonovointisuutta, pahoinvointikohtauksia ja yleistä väsymystä. Joulukuussa 1967 munuaiset olivat tuhoutuneet, Eero kertoo.

Heti diagnoosin jälkeen Eero oli käännytetty resurssipulan takia kotiin Oulusta, jossa kotiseudun ainoa akuuttihoitoihin tarkoitettu dialyysikone oli. Tiedossa oli, että ennen pitkää keinomunuaishoito eli dialyysi ja uusi munuainen olisivat kuitenkin välttämättömiä hengissä säilymiseksi. Siksi Eero lähti opiskelemaan Järvenpäähän, josta pääsi lähetteellä Helsingin hoitopiiriin.

Helsingissä Eero kävi kahden vuoden ajan kuukausittaisissa kontrolleissa. Lopulta hän pääsi keinomunuaishoitoon. Dialyysi oli kolmesti viikossa kahdeksasta kymmeneen tuntia kerrallaan.

– Kyllähän se aika kuluttavaa oli.

Keinomunuaishoidon käynnistyttyä alettiin myös selvittää, kuka olisi sopiva henkilö luovuttamaan Eerolle uuden munuaisen. Mahdollisimman yhteensopiva ja vähän hylkimisreaktiota aiheuttava kudostyyppi löytyy yleensä lähiomaiselta. Niin kävi myös Eeron kohdalla. Hänen äitinsä arvioitiin tutkimuksissa sopivaksi luovuttajaksi.

– Äiti tarjoutui heti, kun kuuli, että se mahdollisuus on olemassa ja että se on ainoa mahdollisuus. Siitä ei tarvinnut keskustella.

Siirto onnistui

Ensimmäinen munuaisensiirtoleikkaus oli tehty Suomessa vuonna 1964 eli vain nelisen vuotta ennen Eeron operaatiota. Tulokset olivat olleet vaihtelevia.

– Olin muistaakseni 18. tai 17. potilas, jolle siirto tehtiin – ja seitsemäs tai kahdeksas, joka jäi parin vuoden jaksolla eloon.

Silti Eero ei pelännyt etukäteen.

– Minulla oli vahva usko, että siitä selviää.

Kun siirto vuonna 1968 tehtiin, Eero ja hänen äitinsä vietiin samaan leikkaushuoneeseen. Välissä oli vain sermi. Kun munuainen oli irrotettu äidiltä, se siirrettiin Eerolle.

Tiesitkö?

• Suomessa tehdään vuosittain 150–210 munuaisensiirtoa.
• Onnistuneen munuaisensiirron jälkeen ihminen voi yleensä jatkaa elämäänsä ja työtänsä normaalisti.
• Siirtoa ajatellen luovuttajan veriryhmän ja kudostyypin yhteensopivuus on useimmiten riittävän hyvä potilaan lähisukulaisilla, kuten vanhemmilla ja sisaruksilla. Yhteensopivuus varmistetaan tarkoilla tutkimuksilla etukäteen.
• Elimen luovuttamisesta ei makseta Suomessa palkkiota, mutta luovuttajan tutkimukset ja sairaalahoito leikkauksen yhteydessä ovat maksuttomia. Lisäksi elimen luovuttaja saa Kelan sairauspäivärahan suuruista luovutuspäivärahaa.  
• Munuaisen luovutusleikkauksen jälkeinen sairaalahoito kestää noin viikon. Toipumislomaa kirjoitetaan yleensä työstä riippuen neljästä kuuteen viikkoa.
• Jos harkitset munuaisen luovutusta läheisellesi, ota yhteys oman keskussairaalan munuaislääkäriin.

Yhdeksän tuntia myöhemmin Eero heräsi teho-osastolla. Äiti pääsi kotiin viikon päästä. Eero jäi seurantaan vielä moneksi kuukaudeksi.

– Olotilani ennen leikkausta oli ollut huono, mutta jo muutaman viikon päästä se oli ihan erilainen. Pystyin nauttimaan ruoasta ilman syöntirajoituksia ja liikkumaan sitä mukaa, kun jalkoihin palautuivat voimat. Munuainen alkoi toimia heti.

Uusi munuainen veljeltä

Kun siirtoleikkauksesta oli kulunut kaksi vuotta, kontrollissa huomattiin, että myös uusi munuainen oli alkanut tuhoutua. Arvot huononivat, ja Eeron kehoon kerääntyi nestettä.

Kesti kuitenkin 18 vuotta ennen kuin toimintavaje kasvoi niin suureksi, että keinomunuaishoito oli taas pakko aloittaa. Sopiva uuden munuaisen luovuttaja löytyi muutamassa kuukaudessa, ja jälleen hyvin läheltä. Apuun tuli pikkuveli.

– En itse pyytänyt veljeä luovuttajaksi, vaan samoin kuin äidin osalta, sairaalan puolesta otettiin yhteyttä ja keskusteltiin asiasta, Eero kertoo.

Erot vuonna 1968 ja vuonna 1987 tehtyjen leikkausten välillä olivat suuret lähtien jo siitä, että ensimmäinen leikkaus kesti noin yhdeksän tuntia ja jälkimmäinen kolme ja puoli tuntia.

– Ensimmäisen siirron jälkeen olin kolme viikkoa karanteenihuoneessa, jossa saivat käydä vain omaiset ja henkilökunta suojavaatteet päällä. Toisen siirron jälkeen minut nostettiin ylös heti seuraavana päivänä ilman ongelmia. En ollut sairaalassa kuin pari viikkoa, Eero muistelee.

Veljeltä saatu munuainen lähti toimimaan ilman ongelmia.

– Nyt se on toiminut jo pitkälti 30 vuotta. Se on sopinut vielä paremmin kuin ensimmäinen.

Kiitollinen

Eero on jäänyt eläkkeelle oikeusavustajan töistä. Hän elää täysipainoista elämää liikkuen, metsästäen ja kalastaen. Lääkärin tutkimuksissa pitää käydä kerran vuodessa ja verikokeissa puolen vuoden välein. Estolääkitys jatkuu näillä näkymin koko loppuelämän.

– Se on osa aamupalaa ja iltapalaa, Eero toteaa.

Veljen tai nyt jo edesmenneen äidin antamat ”lahjat” eivät Eeron mielestä aiheuttaneet heidän välisiin suhteisiinsa minkäänlaisia paineita.

– Vanhempiin pidettiin kyllä aina yhteyttä vähän tiiviimmin, ehkä se sitten siinä muodossa vähän ilmeni.

Jos Eero ei olisi saanut munuaisia äidiltään ja veljeltään, hänen olisi pitänyt odottaa niitä kuolleilta luovuttajilta. Läheiseltä saatu munuainen myös toimii varmemmin ja pidempään kuin aivokuolleelta luovuttajalta saatu, eikä luovutukseen tutkimusten perusteella liity luovuttajalla erityisiä pitkäaikaisriskejä. Leikkaukseen liittyvät riskit ovat vastaavia kuin samantyyppisissä leikkauksissa yleensä.

– Jos on sellainen tilanne edessä, niin haluaisin rohkaista ihmisiä ajatukseen munuaisen luovuttamisesta. Olen kiitollinen siitä, mitä äitini ja veljeni omalta osaltaan päättivät. Osaan arvostaa sitä, Eero sanoo.

Lähteenä haastattelun lisäksi: Opas munuaisen luovuttajalle (Munuais- ja maksaliitto)

Kuva:Hilkka Lahti