Eeli Tolvanen kaapattiin NHL:n siirtolistalta

Suomalaishyökkääjä Eeli Tolvanen siirtyy Seattle Krakenin NHL-joukkueen riveihin. Tolvasen entinen joukkue Nashville asetti hyökkääjän siirtolistalle eilen. 

Asiasta kertoo muun muassa NHL-toimittaja Chris Johnston Twitter-tilillään.

Tolvanen, 23, asetettiin Nashvillen toimesta siirtolistalle eilen. Edellisen kerran NHL-ottelun 19. marraskuuta pelannut Tolvanen on tehnyt tällä kaudella 13 ottelussa tehot 2+2. 

Kaudella 2017–2018 NHL:ssä debytoinut Tolvanen on pelannut koko NHL-uransa Predatorsissa. 135 ottelua on kerryttänyt pistepussia 25+26=51 pojon verran. Kaudella 2020–21 Tolvanen käväisi lainalla KHL-Jokereissa, mutta sittemmin hän on pelannut Pohjois-Amerikassa.

Viime kaudella vastuuta tuli kiitettävästi, kun vyölle kertyi 75 runkosarjaottelua. Kuluvalla sesongilla vastuu on kuitenkin jäänyt marginaaliin. 

Tolvanen on voittanut urallaan sekä alle 18-vuotiaiden että alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Hän on ykköskierroksen 30. varaus vuoden 2017 NHL-draftista. 

Lue myös:

    Uusimmat