Eduskunta valitsee uuden puhemiehistön – puhemieheksi nousemassa Matti Vanhanen

Huomenta Suomen vaaliaamu: Matti Vanhanen 16:28
Matti Vanhanen vieraili alkuvuodesta Huomenta Suomessa.

Eduskunta valitsee tänään uuden puhemiehistön.

Puhemieheksi on nousemassa keskustan Matti Vanhanen. Keskustan eduskuntaryhmä kertoi eilen nimenneensä Vanhasen ehdokkaakseen yksimielisesti.

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi nimitettäneen SDP:n Tuula Haatainen ja toiseksi varapuhemieheksi perussuomalaisten Juho Eerola.

Eduskuntavaalien jälkeen puhemiehenä on toiminut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, joka nimitettiin eilen pääministeriksi.

Vanhanen, 63, toimi pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana vuosina 2003–2010.

Arvojärjestyksessä kakkonen

Puhemiehen tehtävästä ennätti syntyä erimielisyyttä eduskuntaryhmien kesken. Hallituspuolueet tulkitsivat asian niin, että puhemiehen paikka kuuluu hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle eli keskustalle.

Perussuomalaiset puolestaan katsoi, että paikka olisi kuulunut eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle eli perussuomalaisille.

Siitä, mille ryhmälle puhemiehen tehtävä kuuluu, ei ole mitään sääntöä tai lakia. Kyse on vakiintuneista parlamentaarisista käytännöistä. Toiseksi suurimman hallituspuolueen edustaja on valittu puhemieheksi jo pitkään.

Puhemies on maan virallisessa arvojärjestyksessä heti presidentin jälkeen eli ennen pääministeriä.

Viime vaalikauden lopulla eduskunnan puhemiehenä toimi kokoomuksen Paula Risikko. Eduskuntavaalien kolmanneksi suurin puolue on nyt jäämässä ilman paikkaa uudessa puhemiehistössä. 

Lue myös:

    Uusimmat