Helsingin apulaispormestarin tehtävästä kieltäytyneiden Eveliina Heinäluoman (sd.) ja Atte Harjanteen (vihr.) mukaan kuntavaalien äänestäjille ei ollut tarpeen kertoa erikseen, että he eivät aio ottaa apulaispormestarin tehtävää vastaan, mikäli heistä ei tule pormestaria.
Eveliina Heinäluoma oli koko maan äänikuningatar 19 157 äänellä. Atte Harjanne sai 6 220 ääntä, mikä oli neljänneksi eniten Helsingissä.
Vaalien jälkeisessä keskustelussa, monet ovat ihmetelleet, miksi pormestariehdokkaat Heinäluoma ja Harjanne eivät ottaneet vastaan apulaispormestarin tehtäviä.
Heinäluoma ja Harjanne toteavat Eduskunnan Takahuoneessa, ettei pormestariehdokkuus automaattisesti tarkoita, että ehdokas olisi myös valmis apulaispormestariksi.
– Omalta osaltani pohdin kyllä mitä teen, kun olen saanut näin vahvan tuen. Tulin siihen tulokseen, että tavoittelen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävää, kertoo Heinäluoma.
Kansanedustajana tärkeä tehtävä hoidettavana
Joidenkin mielestä SDP:n paikka kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestarina olisi vielä kovempi. Heinäluoman mukaan valtuustoon puheenjohtajuus ja kansanedustajuus ovat yhdistettävissä. Apulaispormestarin tehtäviä taas ei hänen mukaansa voi yhdistää kansanedustajan työhön.
– Sanna Marin oli esimerkiksi Tampereen valtuuston puheenjohtajana näkyvä henkilö. Tällä tavalla minulla on myös kansanedustajana mandaattia puolustaa Helsinkiä ja kehittää kaupunkia, Heinäluoma jatkaa.