Eduskunnan jättävä Sirkka-Liisa Anttila Uutisextrassa: Sote-uudistus olisi jo hyväksytty, jos neuvottelijat olisivat hallinneet perustuslain paremmin

36 vuotta valtakunnallisessa politiikassa mukana ollut keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila toteaa MTV:n Uutisextrassa, että poliittiset intohimot ja perustuslain tietämättömyys ovat suurin syy siihen, että sote-uudistusta ei olla vieläkään saatu aikaiseksi.

Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa, että hän on seurannut soteuudistusta eduskunnassa jo kolmen vaalikauden ajan. Anttilan näkemyksen mukaan yksi syy sihen, että uudistusta ei ole vieläkään saatu aikaiseksi, on hallituksen strateginen hallitusohjelma. Siinä ei olla määritelty tarpeeksi tarkasti sitä, miten uudistusta pitäisi toteuttaa.

– Valinnanvapauslainsäädäntöä tehtäessä poliittiset intohimot nousivat sen verran korkeiksi, että tehtiin sellaisia esityksiä lainsäädäntöön, jotka eivät voi olla läheskään perustuslain kanssa sopusoinnussa, Anttila sanoo.

Minkälaiset intohimot?

– Tarkoitan tällä sitä, että valinnanvapautta yritettiin laajentaa  tavalla, jossa ihmisten oikeudet muun muassa perusturvaan ja perushoitoon eivät olleet pöydässä mukana. Tämä on varoittava esimerkki siitä, että kun tehdään poliittisia sitoumuksia, aina pitäisi myös perustuslakiasiantuntijoiden olla pöydässä, jos itsellä ei ole asiantuntemusta, Anttila huomauttaa.

Anttila on itse ollut usean vaalikauden ajan perustuslakivaliokunnan jäsen.

– Se on aikamoinen korkeakoulu kansanedustajalle, Anttila toteaa.

Anttilan mukaan hallitus on ollut liiaksi terveysjättien talutusnuorassa vallinnanvapauslakia tehtäessä.

– Terveysjäteillä on ilmeisesti kohtalaisen iso vaikutus, koska on päädytty siihen, että tehtiin laki, joka ei ollut perustuslain mukainen.

"Liikaa minuutin puheenvuoroja"

Anttila ei enää asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Hänellä ovat selvät terveiset eduskunnalle.

– Minä todella toivon, että jatkossa eduskunnassa käydään vähän perusteellisimpia keskusteluja. Siitä on tullut pintaliidon paikka siksi, että siellä harrastetaan liikaa yhden minuutin vastauspuheenvuoroja, Anttila toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat