Eduskunnan aiheena tänään: Liito-oravat, nuo kaavoitusten pahimmat viholliset

Yhteiskuntasopimus, koulutusleikkaukset – politiikassa on viime päivinä käsitelty massiivisia uutisia. Tänään kovien aiheiden keskellä puidaan myös liito-oravia.

Liito-oravan erityissuojelun höllääminen on aiheena tänään, kun eduskunta käsittelee hallituksen esitystä luonnonsuojelulain muuttamisesta täysistunnossaan.

Liito-orava on ollut EU:n luontodirektiivin suojelemista lajeista ainoa, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkoja on rajattu erityisen viranomaismenettelyn kautta. Hallitus esittää, että rajaamisesta luovuttaisiin. Lain on tarkoitus tulla voimaan huhtikuussa.

Liito-oravaa ei enää pidetä Suomessa uhanalaisena lajina. Suomen ympäristökeskus kertoi alkuvuodesta, että liito-orava on siirretty uhanalaisten eläinten listalta silmälläpidettäväksi.

Liito-oravan suojelu on hidastanut monia rakennusprojekteja vuosien varrella. Vuosi sitten SOK:n 10 miljoonan euron logistiikkakeskuksen rakennusprojektia Kuopiossa uhkasi tontilla häärivä liito-orava.

Aiempina vuosina liito-orava on muun muassa pysäyttänyt omakotitaloalueen kaavoituksen Nurmijärvellä, pistänyt teknologiakeskuksen laajentamisen uusiksi Kuopiossa. Myös Lahden ohitien rakentaminen oli pitkään jumissa liito-oravaesiintymien vuoksi. Myös junaratojen reittejä ja rakentamista on usein pohdittu liito-oravat huomioon ottaen.

Lue myös:

    Uusimmat