Edesmenneen Fast & Furious -tähden isä haastaa myös Porschen oikeuteen

Edesmeneen Fast and Furious -elokuvien tähtinäyttelijä Paul Walkerin isä haastaa vuorostaan Porschen oikeuteen poikansa kuoleman vuoksi.

Vuonna 2013 auto-onnettomuudessa menehtyneen tähtinäyttelijä Paul Walkerin isä on aikeissa haastaa Porschen oikeuteen kuolemantuottamuksesta.

Samaisen syytteen nosti syyskuussa 2015 näyttelijän teini-ikäinen tytär, Meadow Walker. Tämän mukaan auton turvavyöt olivat suunniteltu huonosti, mikä johti siihen, ettei Walker päässyt pakenemaan romuttuneesta 2005 Carrera GT:sta, joka syttyi tuleen ajoneuvon hallinnan menettämisen ja tästä johtuneen kohtalokkaan törmäyksen jälkeen. Syytteen mukaan mallissa oli myös muita ohjaukseen vaikuttavia vikoja, jotka johtivat onnettomuuteen.  He myös kieltävät, että autoa olisi ajettu yli 150 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa nopeusrajoitus oli 70 km/h.

Porsche Cars North America (PCNA) vastasi syytöksiin, että kyseistä autoa olisi ”tuunattu”, mikä johti auton hallinnan menettämiseen.  PCNA:n mukaan Paul Walker olisi ollut tietoinen riskeistä ja vaaroista, mitkä liittyvät 2005 Carrera GT -mallin käyttämiseen.

Syyte ei ole ainoa laatuaan, vaan autoyhtiötä vastaan on nostettu monta syytettä Porsche Carrera GT -mallia koskien. Syytteiden mukaan esimerkiksi auton ajonvakautusjärjestelmä ja vahvistetut sivuovet ovat olleet kyseenalaiset.

Hollywood-tähti Paul Walker menehtyi auto-onnettomuudessa Kaliforniassa 30.11.2013. Fast & Furious -sarjan seitsemännen elokuvan kuvaukset olivat tuolloin vielä kesken. Walker kuoli ollessaan 40-vuotias.

Traagisessa onnettomuudessa henkensä menetti myös autoa ajanut entinen kilpa-ajaja Roger Rodas. Hän menetti auton hallinnan ja he suistuivat tieltä. Auto kuului Rodasin omistaman luksusautoliikkeen valikoimiin.

Lähde: Vice.com

Lue myös:

    Uusimmat