Dubain poliisille tulossa käyttöön robottiautoja – kyydissä myös robottilennokki

Dubain katuja partioi kohta pienikokoinen robottiauto, joka pystyy seuraamaan ympäristöään 360-asteen kameralla ja robottilennokilla.

Dubain poliisilla on käytössään uusi partioväline vuoden loppuun mennessä: itseajava auto, joka toimii myös seurantalaitteena. Laite on samassa kokoluokassa lasten potkuauton kanssa ja siinä on 360-asteen kamera, joka tutkailee ympäristöään etsintäkuulutettujen varalta.

Robottiauto tai O-R3 on singaporelaisen OTSAW Digital -yrityksen rakentama. Yhtiö kertoo, että Dubai on ensimmäinen kaupunki maailmassa, jossa O-R3 tulee partioimaan päivittäisessä käytössä. Yritys painottaa, että laitteella ei ole tarkoitus korvata oikeita viranomaisia, mutta se soveltuu täydentämään yksinkertaisempien lainvalvonnan tehtävien hoitamista.

Ympäristöään luotaavien kameroiden lisäksi O-R3 kykenee lataamaan itsensä automaattisesti ja sen mukana tulee myös lennokki, joka kykenee seuraamaan henkilöitä paikkoihin, joihin robottiauto ei kykene liikkumaan.

Dubain poliisilaitoksen tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä roboteille olisi 25 prosentin osuus Dubain poliisin miesvahvuudesta. Robottiajoneuvon hankinta onkin samassa linjassa tämän tavoitteen kanssa ja osoitus siitä, että robotilla voidaan tarkoittaa myös itseajavaa ajoneuvoa ja lennokkia.

Lähde: The Verge


---

Miehet pelastivat ankkaperheen tieltä 1:12

Lue myös:

    Uusimmat