Doping-tutkija: Näin moni suomalainen on kokeillut dopingia
Doping rantautui Suomen kuntosaleille 80- ja 90-lukujen taitteessa. Toisin kuin pelättiin, dopingista ei tullut kansanterveydellistä ongelmaa.
Dopingin käyttöä ei ole tutkittu Suomessa ennen Nuorisotutkimusseuran julkaisemaa tutkimusta.
– Doping on asia, jonka kaikki tietävät, mutta josta kukaan ei tiedä mitään, tutkija Mikko Salasuo toteaa.
Vuonna 2007 silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin oli huolissaan dopingin yleistymisestä huippu-urheilun ulkopuolella. Hän pohti, onko dopingista tulossa kansantauti.
Dopingin käyttöä lähdettiin selvittämään. Ensimmäisellä kunnon kyselyllä saatiin selville, että dopingia käyttää yksi prosentti aikuisväestöstä. Eli 30 000–40 000 henkilöä on joskus kokeillut dopingia.
– Käyttäjiä on, mutta se ei ole kansanterveydellinen ongelma, Salasuo selvittää.
Ongelma ehkäisty ajoissa
Dopingin käyttö yleistyi 1990-luvulla, mutta jämähti sitten paikalleen. Nyt kehityssuunta on enemmän laskeva kuin nouseva.
– Siihen voi vaikuttaa lääkkeiden sekä huumausaineiden käytön yleistyminen, Salasuo huomauttaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat kuitenkin onnistuneet ottamaan tilanteen haltuun ennen kuin ongelmaa on ehtinyt syntyä.
Ministeriöt ovat olleet mukana rahoittamassa Dopinglinkki.fi-nettisivustoa, jossa voi kysyä nimettömänä lääkäriltä neuvoja dopingaineiden käytöstä.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat:Colourbox.com
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää