Donald Trump teki sen – tässä on presidentin odotettu viesti USA:n mestarijoukkueelle

Yhdysvallat voitti historiansa neljännen jalkapallon naisten maailmanmestaruuden kukistettuaan Hollannin sunnuntaisessa loppuottelussa Lyonissa maalein 2–0. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti mestarien otteita kommentoidessaan kehuvan linjan.

Ympäri maailman oli odotettu Trumpilta mestaruuden jälkeistä twiittiä, ja sieltä se taatusti tulikin.

– Onnittelut USA:n naisten jalkapallojoukkueelle maailmanmestaruudesta. Mahtavaa ja jännittävää pelaamista. Amerikka on ylpeä teistä kaikista! Trump twiittasi.

Trumpin sanoista voi päätellä, että sapelienkalistelu USA:n kapteenia Megan Rapinoeta vastaan olisi Trumpin osalta toistaiseksi ohi. Kaksikko on käynyt MM-kisojen ajan tulista sananvaihtoa.

Rapinoe on kritisoinut Trumpia ja hallintoa toistuvasti. Hän on osoittanut pitkän aikaa kantansa myös kansallislaulun aikana hiljentymällä aina sen ajaksi. Trump on arvostellut Rapinoea hiljentymisestä.

Kun Rapinoelta kysyttiin kesken kisojen, aikooko hän mennä vierailulle Valkoiseen taloon, jos USA voittaisi MM-kultaa, vastaus oli tyrmäävä.

– En aio mennä v***n Valkoiseen taloon. Ei meitä sinne kutsuta. Epäilen niin.

Trump kuitenkin ilmoitti tämän jälkeen kutsuvansa maajoukkueen Valkoiseen taloon, päättyivät MM-kisat miten tahansa.

Rapinoe voitti MM-turnauksen maalipörssin kuudella osumallaan, ja hänet valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

Lue myös:

    Uusimmat