Domingo ehti eläessään maalata vain yhden muotokuvan – viimeinen toive toteutui huikealla tavalla: "Jos vain isäni olisi tiennyt..."
Eläessään Domingo ehti maalata vain yhden muotokuvan. Miehen viimeinen toive kävi kuitenkin huikealla tavalla toteen!
Domingo Santiagon viimeinen toive toteutui miehen poismenon jälkeen. Elizabeth kertoi isäpuolensa tarinan suositulla Instagram-tilillä, ja pian tapahtuikin ihmeitä, kertoo Today.
Kertoi isän maalaushaaveesta Instagramissa
Elizabeth kertoi suositulle Humans of New York -tilille isänsä tarinan. Nainen kuvaili, miten New York Cityssa poliisina työskennellyt Domingo oli aiemmin toiminut automaalaamossa, mutta päätyneensä sitten "vakaampaan uraan". Taiteellinen mies ei koskaan unohtanut maalausunelmiaan, mutta harrastukselle ei koskaan tuntunut olevan aikaa.
Domingon suunnitelmana oli harjoittaa taidetta eläkkeellä. Mies kuitenkin sairastui MS-tautiin 1990-luvun lopulla ja menehtyi ennen kuin toive saattoi toteutua.
Maalausta siirretään. Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Anna se Stingille"
Eläessään Domingo kuitenkin maalasi yhden taulun: hän kopioi kankaalle Stingin, siis muun muassa The Police -yhtyeestä tunnetun Gordon Sumnerin kuvan tämän levyn kannesta. Kun Elizabeth kävi isäpuolensa viimeisinä päivinä läpi tämän tavaroita, maalaus nousi esiin.
– Kysyin "mitä minun pitäisi tehdä tälle?" Hänen vastauksensa oli välitön. "Anna se Stingille", hän sanoi, Elizabeth kuvailee.
– Me kaikki aloimme nauraa. Mutta isä oli hyvin vakava. Hänen silmänsä kapenivat. Hän katsoi suoraan minuun ja sanoi: "Anna se Stingille".
Nainen pohdiskelikin, että hänen pitäisi jotenkin toteuttaa isänsä antama viimeinen tehtävä.
Tytär auttoi toteuttamaan toiveen
Humans of New York -tilillä on yli kymmenen miljoonaa seuraajaa, ja Elizabethin yllätykseksi Stingin tytär Mickey Sumner näki pian hänen kertomuksensa tilillä.
Mickey päätti toteuttaa Domingon viimeisen toiveen. Sting sai maalauksen toukokuun 2020 lopulla.
– Kiitos Domingo Santiago, että olit valo (elämässä), työllesi ja perheellesi omistautunut mies, kiitos taiteestasi ja siitä, että toit meidän kaikki yhteen, Mickey kiitteli Instagramissa.
Sting maalauksen kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Jos vain isäni olisi tiennyt..."
Mickey auttoi Elizabethia järjestämään Domingon kunniaksi myös keräyksen, jonka tuotto lahjoitetaan MS-järjestölle. Myös Elizabeth kiitteli kaikkia osallisia.
– Katso, isä, katso, mitä maalauksesi on tehnyt. Olen niin ylpeä siitä miehestä, joka olit, ja katselen ihmeissäni tätä vaikutusta, joka sinulla edelleen on, nainen kirjoitti Instagramissa.
Nainen kertoi toisessa tekstissään, että upea kokemus muutti häntä pysyvästi.
– Jos vain isäni olisi tiennyt tämän muotokuvan maalatessaan, että se tekisi tällaisen vaikutuksen. Hän vain ei tiennyt. Kuten hän ei tiennyt sitäkään, että se jäisi viimeiseksi muotokuvaksi.
Lähteet: Today.com, Instagram.com/HoNY
Uusimmat
-
11:49
Israel kiistää haluavansa ajaa palestiinalaiset kodeistaan pysyvästi – MTV seuraa sotaa
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
09:07
Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
-
08:54
Masked Singer -hahmon maski tippui kesken esityksen – henkilöllisyys paljastui ennen aikojaan
-
08:48
Lehti: Leijonien kaksinkertainen MM-hopeamitalisti löysi työpaikan
-
Lataa lisää