Dynamo Moskova kukisti Jokerit jo kymmenettä kertaa peräjälkeen – tanskalaispuolustaja nousi esiin kyseenalaisella tavalla

Helsingin Jokerit joutui nörtymään Dynamo Moskovalle jääkiekon KHL:ssä tiistaina maalein 2-3. Dynamo on ollut vaikea vastus, sillä tappio moskovalaisjoukkueelle oli jo kymmenes peräjälkeen. Helsinkiläiset heräsivät taisteluun vasta ottelun loppuhetkillä.

Ottelussa riitti torikokouksia ja kihinää. Parhaimmillaan jäähypenkkiä kulutti kaksi Jokereiden ja kolme Dynamon pelaajaa, kun maalitilanne äityi hanskaamiseksi. 

Suomalaisjoukkue pelasi terävästi etenkin mittelön alussa ja lopussa, mutta viime hetken kiri ei riittänyt pisteille asti.

Räväkästi aloittanut Jokerit siirtyi johtoon jo toisella peliminuutilla, kun ensimmäistä kertaa kotikaukalossa sitten syyskuun pelannut Peter Regin syötti maalin takaa tolpalla väijyneelle Kristian Vesalaiselle. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Dynamo tasoitti pian 1-1:een ylivoimalla.

Avauserässä nähtiin myös rangaistuslaukaus, kun suomalaisjoukkueen Oliver Lauridsen koukki vastustajan kumoon. Dimitri Kagarlitski yritti ratkaisua rohkeasti lämärillä, mutta kiekko päätyi Jokerit-vahti Janis Kalninsin räpylään. Veskari otti huipputorjuntoja läpi ottelun.

Laurdisenia rankaistiin jälleen päätöserässä, kun tanskalainen taklasi suomalaispuolustaja Juuso Hietasta kovaa ja säi 2+10 minuuttia pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Hietanen kuitenkin pystyi jatkamaan peliä.

Ratkaisuosuma nähtiin kolmannessa erässä, kun kiekko lirui torjumaan ehtineen Kalninsin patjojen välistä VladimirBrjukvinille, jolla oli helppo työ iskeä peliväline tyhjään maaliin. 

Maalinteon kanssa kamppallut Jokerit pääsi kaventamaan Steve Mosesin osumalla 2-3:een vain alle neljä minuuttia ennen loppua. Isännät hakivat tasoitusta ilman maalivahtia. Etenkin Sami Lepistö laukoi terävästi Dynamon maalia kohti, mutta lukemat jäivät ennalleen.

Dynamo on ollut suomalaisjoukkueelle hankala vastus, sillä moskovalaiset ovat kaataneet Jokerit kymmenen ottelua peräjälkeen. Tappio oli suomalaisjoukkueelle toinen peräjälkeen.

Muokattu 21.21: Korjattu Dinamo Dynamoksi.

Lue myös:

    Uusimmat