Manchester City nappasi tärkeän 2-0-voiton paikallisvastustaja Manchester Unitedista tiistai-illan herkullisessa Valioliiga-taistossa. Ottelun jälkeen pettynyt ManU-luotsi Ole Gunnar Solskjär myönsi vastustajan ansainneen voiton.
– He ovat nostaneet riman korkealle viimeisenä kahtena kautena. Pep Guardiolan tekeminen pelaajiensa kanssa on merkittävää. Koska olemme heidän lähialueellaan, tunnemme sen päivittäin, Solskjär myöntää.
Norjalaisvalmentaja vaati pelaajiltaan reagoimista sunnuntaina Evertonille koettuun 0-4-tappioon. ManU aloittikin ottelun vahvasti taistellen, ennen kuin City siirtyi 54. minuutilla johtoon Bernardo Silvan maalilla. Cityn toisesta osumasta vastasi Leroy Sane.
– Pelaajat näyttivät, kuinka he oikeasti välittävät. Ensimmäinen puoliaika oli positiivinen ja olimme siihen tyytyväisiä. Ikävä kyllä päästimme toisella puoliskolla kaksi huolimatonta maalia, jotka olisivat olleet vältettävissä.
– Hävisimme kuitenkin lopulta paremmalle joukkueelle. Teimme kovasti töitä, mutta se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi. Kaikki ovat viime vuosina nähneet sen mihin City pystyy.
