Deontay Wilder syytti Tyson Furya huijaamisesta jo ennen eeppistä MM-ottelua – "Kuin salainen ase"

Wilder koki tappion Furylle kaksikon kolmannessa kohtaamisessa Las Vegasissa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Hurjassa ottelussa nähtiin peräti viisi lattiaanlyöntiä, joista ratkaiseva oli Wilderin kaatuminen kanveesille 11. erässä. 

Trilogian ympärillä on ollut paljon suunsoittoa ja pahaa verta. Toisen kohtaamisen jälkeen kuultiin erikoisia selityksiä ja salaliittoteorioita, eikä niiltä vältytty nytkään. 

Wilder nimittäin syytti Furya sääntöjenvastaisten hanskojen käyttämisestä jo ennen MM-kehään nousemista. Yhdysvaltalaisen mielestä Fury käyttää hanskoissaan kiellettyä hevosenkarvaa ja välineiden toppaus on liian kevyt. Näin iskuissa on ekstratehoa. 

Wilder puhui epäilyistään 78SportsTV:n haastattelussa ja vaati Nevadan urheilukomission valvojia leikkaamaan Furyn käyttämät hanskat auki.  

– Furyn hanskoissa, joita hän käytti myös edellisessä ottelussa, on hyvin vähän tai ei yhtään toppausta. Toppaus oli hevosenkarvaa, jonka luulimme olevan kiellettyä, mutta he (valvojat) sanoivat sen olevan ok, joten suostuimme, Wilder kommentoi. 

– Kun minun hanskani avattiin, niissä oli toppausta ainakin parin tuuman (noin viisi senttiä) verran. 

Wilderin mukaan Furyn hanskoissa ei ollut tarpeeksi toppausta. Lisäksi hän ihmetteli valvojien näkemystä, jonka mukaan hevosenkarva toimii toppauksena jopa paremmin kuin vaahto. 

– Sanoin heille, että he ovat väärässä, sillä hevosenkarva leviää sivuille hanskassa ajan myötä, ja näin toppauksesta tulee entistä ohuempi. Hevosenkarvan saa sivuun vain asettamalla nyrkit vastakkain. Sen jälkeen nyrkki on aivan hanskan pinnassa, kuin salainen ase, Wilder analysoi. 

Oli kyse salaisesta aseesta tai ei, Fury otti ottelun hallintaansa sen jälkeen, kun Wilder iski hänet kahdesti kanveesille 4. erässä. Wilderille laskettiin lukua kolmannessa ja 10. erässä ennen 11. erän ratkaisua

Lue myös:

    Uusimmat