Kitaristi, laulaja-lauluntekijä Dave Lindholmia ei tulla näkemään suositussa Vain elämää -ohjelmassa.
Suomirockin legendoihin kuuluva Dave Lindholm, 63, julkaisee uuden albumin Ajaton on ajoissa tänään 6. marraskuuta.
Lindholm kertoo tehneensä levyä kaikessa rauhassa ja suojassa uteliaiden katseilta.
– Oli hienoa tehdä, kun kukaan ei aavistanut, että olen tekemässä levyä. Se on aina hienoa.
– Olen saanut tehdä levyt kuten haluan, mutta aina joku on ollut ehdottamassa jotain. Nyt kukaan ei ollut ehdottamassa, koska kukaan ulkopuolinen ei tiennyt tästä, Lindholm myhäili MTV:lle.
Hiteistään Pieni ja hento ote, Sitähän se kaikki on ja Annan kitaran laulaa vaan tunnettu Lindholm kuuluu laulajiin, jonka monet haluaisivat nähdä esittävän tulkintojaan Vain elämää -ohjelmassa.
Muusikko ei kuitenkaan lämpene ajatukselle.
– Ei minua ole taidettu pyytääkään ohjelmaan, sillä olen tehnyt niin selväksi, etten ole lähdössä mukaan.
– Miksi menisin sinne? Ei ole mitään syytä. En ole innoissani siitä. Minulla on muut jutut mielessä, hän selventää.