Lauri Tähkä tulevasta kokoelma-albumistaan: En liity siihen millään tavalla

Lauri Tähkän entinen levy-yhtiö ilmoitti julkaisevansa Tähkän kappaleista koostuvan kokoelmalevyn perjantaina. Artisti ei itse olisi tähän väliin kokoelmaa julkaissut.

Syntymäpäiväänsä tänään keskiviikkona juhliva Lauri Tähkä, 43, ilmoitti tiistaina, että hänen Vien sut täältä kotiin -albuminsa tiimoilta tehtävä kiertue huipentuu Hartwall Arenalle 20. toukokuuta. Suunnitelmat Hartwallin keikan tiimoilta ovat Tähkän mukaan käynnissä, mutta tähti pysyttelee vielä vaatimattomana.

– Sen pystyy kuitenkin tehdä myös isona klubikeikkana. Olen nähnyt paljon hyviä keikkoja Hartwallilla, jotka ovat olleet melko intiimejä, artisti kertoo.

Tähkän uran hitit on koostettu kokoelmalle, jonka Universal Music julkaisee tulevana perjantaina. Laulaja kertoo MTV:n haastattelussa, ettei hän olisi tähän väliin tehnyt kokoelmaa.

– En liity siihen millään tavalla. Olen Warnerin artisti nykyään. Kovan pöhinän ollessa käynnissä vanhatkin kappaleet pannaan kokoelmiin. Se ei liity tähän Hartwalliin tai minun tilanteeseen nyt. Kokoelma ei ole ajankohtainen. Pääpaino on nyt tuossa uusimmassa Vien sut täältä kotiin -albumissa ja kiertueessa, Tähkä sanoo.

Etkö itse olisi siis tässä vaiheessa kokoelmaa julkaissut?

– Sanotaan näin, että se kuuluu musiikkialaan. Kun liekki palaa, niin vanhatkin julkaistaan. Minulla ei ole siihen mitään sanomista. Niin saa tehdä. Kuuluu alan toimintaan. En voi määritellä noita. Voin määritellä vain uusien biisien tekoa ja tätä hetkeä.

Lauri Tähkän keikat eivät suinkaan lopu toukokuussa nähtävään Hartwall Arenan konserttiin. Hän kertoo kalenterinsa olevan täynnä keikkoja joulukuulle 2017 asti.

– Kyllä siellä taukojakin on, mutta kyllä tämä aika vilkas vuosi tulee olemaan.

Tähkän sooloura on lähtenyt uuteen nousuun hänen Vien sut täältä kotiin -albumin ja erityisesti Morsian-singlen menestyksen myötä.

– Täytyy olla todella tyytyväinen. Ei olisi tuota Hartwallia uskaltanut ajatellakaan, jos ei noste olisi noin kova – en tietenkään. 

Lue myös:

    Uusimmat