Cristiano Ronaldo iski ensimmäisen maalinsa Saudi-Arabiassa – jalkapallofanit riemastuivat mediajätin julkaisusta
Saudi-Arabian liigaan tammikuussa siirtynyt Cristiano Ronaldo viimeisteli ensimmäisen maalinsa Al Nassrin paidassa perjantaina. Mediajätti ESPN:n julkaisu sai jalkapallofanit riemastumaan.
LUE MYÖS: Cristiano Ronaldo jakoi näyttävän Instagram-kuvan – todellisuus paljastui vähemmän mairittelevaksi
Al Nassr pelasi perjantaina 2-2-tasapelin Al Fatehin vieraana. Ronaldo pääsi tuulettamaan ensimmäistä osumaansa uuden seuran paidassa, kun portugalilainen laittoi kolmannella lisäaikaminuutilla pallon maaliin rangaistuspotkulta.
– Totta kai Ronaldon ensimmäinen liigamaali Al Nassrin paidassa on viime hetkien tärkeä pilkkuosuma, ESPN kirjoitti twiitissään.
Julkaisu sai jalkapallofanit riemastumaan, sillä monet tulkitsivat vastauksiensa perusteella, että kyseessä olisi ollut piikittelyä portugalilaistähden suuntaan. Osa jalkapallofaneista on nimennyt Ronaldon Penaldoksi, koska hän viimeistelee ison liudan osumistaan rangaistuspotkusta. Perjantainen osuma oli Ronaldon uran 147:s pilkulta.
Sosiaalisessa mediassa nostettiin myös esille, että Ronaldon tilastollinen arvosana oli vain 5,1 ennen tasoitusosumaa. Muilla joukkuetovereilla paitsi yhdellä arvosana oli yli seitsemän.
Ronaldo on pelannut Al Nassrin paidassa tällä kaudella kolme ottelua, joista kaksi Saudi-Arabian pääsarjassa. Al Nassr on maalieron turvin liigan piikkipaikalla tasapisteissä Al-Shababin kanssa.
Alla Ronaldon pilkkumaali sekä ESPN:n julkaisu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää