Euroopan jalkapalloliitto Uefa on reagoinut Portugalin tähtipelaajan Cristiano Ronaldon tempaukseen siirtää turnauksen sponsorin Coca-Colan pulloja lehdistötilaisuudessa.
Ronaldo siirsi kolapullot syrjään lehdistötilaisuudessa maanantaina, ja kehotti paikalla olijoita juomaan vettä. Tällä oli huomattava ja välitön vaikutus Coca-Colan pörssikurssiin.
LUE MYÖS: Lehdistötilaisuus sai melkoisen alun – EM-kisajoukkueen tähtipelaaja teki pilaa Cristiano Ronaldosta
Päivää myöhemmin ranskalaistähti Paul Pogba teki saman Heinekenin olutpullolle, minkä lisäksi myös Italian Manuel Locatelli sijoitteli kolapulloja uudelleen.
Uefa on nyt antanut varoituksen vastaavasta toiminnasta.
– Uefa on muistuttanut osallistuvia joukkueita siitä, että yhteistyösopimukset ovat keskeisessä roolissa turnauksen läpiviennissä ja lajin kehityksessä Euroopassa, kisajärjestäjät tiedottivat keskiviikkona.
Uefan turnausjohtajan Martin Kallenin mukaan erityisesti Ronaldon tempaus oli harmillinen. Kallen ymmärtää sen, jos pelaaja tekee vastaavaa uskonnollisten syiden takia.
– Jos taustalla on uskonnolliset syyt, pullojen ei tarvitse olla siinä (lehdistotilan pöydällä).
Kallen alleviivasi, että yhteistyösopimuksiin liittyvät velvollisuudet ovat osa turnauksen sääntöjä, jotka osallistuvien maiden jalkapalloliitot ovat allekirjoittaneet. Turnausjohtajan mukaan Uefa ei suoraan sakota pelaajia, vaan tämä hoidettaisiin lajiliittojen toimesta.
– Olemme muistuttaneet lajiliittoja niiden vastuista, mutta totta kai sakottaminen on aina mahdollista.
Juttua muokattu klo 8.46: Manuel Locatellin nimen kirjoitusasu korjattu.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää