Venäjä sanoo tekevänsä "kaiken tarpeellisen ja kaiken mahdollisen" varmistaakseen tukikohtiensa säilymisen Syyriassa.
Venäjä on pyytänyt Turkilta apua joukkojensa turvalliseen vetäytymiseen Syyriasta, uutisoi yhdysvaltalaismedia CNN:n turkinkielinen sivusto sunnuntaina.
Syyrian syrjäytettyä presidenttiä Bashar al-Assadia tukeneella Venäjällä on Syyriassa useita sotilastukikohtia, joista tärkeimpinä pidetään Tartusissa ja Hmeimimissä sijaitsevia.
Venäläisjoukkojen mahdollinen vetäytyminen ei ilmeisesti koskisi näitä tukikohtia, vaan ainoastaan niiden ulkopuolella olevia joukkoja.
Tukikohtien ulkopuolisten joukkojen suhteen mahdollinen suunnitelma on, että ne lähetetään ensin Turkin Syyriassa hallitsemille alueille ja siitä eteenpäin Venäjälle.
Venäjä on jo siirtänyt sota-aluksiaan Syyriassa sijaitsevasta Taruksen tukikohdasta, kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War