CNN: Netin kostopornosivustosta kova tuomio ylläpitäjälle

Yhdysvalloissa niin kutsutun kostosivuston ylläpitäjä on tuomittu 18 vuoden vankeuteen kiristyksestä ja identiteettivarkauksista, kertoo amerikkalaissivusto CNN.

Tuomitun miehen, Kevin Christopher Bollaertin, jo suljetun kostosivuston ideana oli syyttäjien mukaan se, että ihmiset lähettivät sinne alastonkuvia tai muita arkaluonteisia kuvia toisista ihmisistä ilman lupaa. Tällaisia kuvia lähettivät pääosin miehet entisistä tyttöystävistään ja vaimoistaan, kuvailee syyttäjä.

Kuvien lisäksi sivustoilla oli nähtävillä henkilöiden oikeat nimet ja esimerkiksi linkit Facebook-profiileihin.

Samaan aikaan Bollaert avasi viranomaisten mukaan toisen sivuston, missä pystyi 250–300 dollarin maksua vastaan poistattaa kuvat ensimmäiseltä sivustolta. Mies ansaitsi tällä tavalla syyttäjän mukaan 30 000 dollaria, eli yli 27 000 euroa.

Puolustajan mukaan mies ei ollut henkilökohtaisesti vastuussa kostosivustolle lähetetyistä yli 10 000 kuvasta. Puolustaja myönsi kuitenkin päämiehensä toimineen moraalisesti arveluttavasti.

Mies tuomittiin kuudesta kiristyksestä ja 21 identiteettivarkaudesta. CNN:n yhteistyömedia kertoo, että miehen isä on jo pahoitellut uhrien kärsimyksiä oikeudessa. 

Lue myös:

    Uusimmat