Miss Helsinki -kilpailusta tunnettu Cheyenne Järvinen avautui Helsingin Sanomissa rintaoperaatiostaan.
Cheyenne Järvinen, 22, kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa pettynyt rintaleikkauksensa kulkuun ja lopputulokseen.
Järviselle puhuttiin alkujaan vain yhdestä rintaleikkauksesta, josta ei jäisi arpia, mutta tilanne muuttuikin matkan varrella. Leikkaus tehtäisiinkin kahdessa osassa.
– Olin ilman paitaa kirurgin edessä, kun sain tietää, että tehdäänkin ankkurileikkaus, josta jää isot arvet, Järvinen kertoo lehdelle.
Herättyään leikkauksesta Järvinen kertoo, että hänen rinnoissaan oli suuret arvet. Nännit olivat eri tasolla ja implantit puuttuivat kokonaan.
Muutama kuukausi leikkauksen jälkeen hänen toiseen rintaansa muodostui reikä, joka tulehtui.
Järvinen neuvotteli leikkausesta helsinkiläisen Look-klinikan kanssa. Leikkaus tehtiin Virossa.
Kauneusklinikka Lookin yrittäjä Tiina Jylhä-Valkonen kertoo tiedotteessa olevansa yllättynyt Järvisen kommenteista.