Efter Nio -ohjelmaa juontava Sonja Kailassaari kertoi Instagramissa, että ohjelman kuvauspaikka muuttuu.
Ylen Efter Nio -ohjelman kuvauspaikka muuttuu 16 vuoden jälkeen. Ohjelman juontaja Sonja Kailassaari kertoo asiasta Instagramissa. Ohjelmaa on kuvattu Helsingin keskustassa Yrjönkatu 16:ssa.
– 11 vuoden aikana Efter Nio on toiminut tässä osoitteessa. Siihen on mahtunut upeita vieraita ja kreisejä hetkiä. Kun aloitimme 25.8.2014, ohjelmaa esitettiin kahdesti viikossa. (Itse asiassa kolmesti, sillä Bettinalla oli tuolloin oma jaksonsa.) Keväästä 2017 lähtien ohjelmaa on esitetty kerran viikossa maanantai-iltaisin.
Lue lisää: Sonja Kailassaari arvioi Suurmestari-kilpakumppaneitaan: "Iina on kuitenkin Mikko Kuustosen tytär, se on jo aika kova"
Hän julkaisi kuvia vuosien varrelta ja kertoi samalla, mikä on ohjelman uusi kuvauspaikka.
Nyt tuhansia vieraita ja ainakin 600 (?) ohjelmaa myöhemmin on aika muuttaa uuteen osoitteeseen. Nähdään ensi viikosta lähtien Annankadulla, Kailassaari kirjoittaa.