Cheekin tyttöystävää näyttelevä Saga Sarkola: "Minua nauratti, kun kuulin, että hänestä tehdään elokuva"

Ensimmäinen kohtaus Cheek-elokuvasta julki – tältä se näyttää 0:42

Saga Sarkola esittää räppäritähti Cheekin elämästä kertovassa Veljeni vartija -elokuvassa tämän Noora-tyttöystävää.

Hiphop-tähti Cheekin elämästä kertova Veljeni vartija -elokuva sai ensi-iltansa tammikuun lopulla. Uransa kahteen Lahden mäkimontussa järjestettävään jättikonserttiin päättävää räppäriä ja tämän kaksoisveli Jereä näyttelee kaksoisroolissa Antti Holma.

Cheekin on-off-tyttöystävä Nooraa esittää elokuvassa nuori näyttelijä Saga Sarkola.

– Tämä oli hyvin mielenkiintoinen projekti! Aika harvoin pääsee mukaan tällaiseen elokuvaan, jossa kerrotaan tarinaa yhdestä henkilöstä, joka on hyvin vahvasti koko ajan läsnä ja elossa, Sarkola kertoo MTV.fin haastattelussa.

– Omat osuuteni Antin kanssa olivat sinänsä rauhallisempia enkä ollut Blockfest-kohtausta lukuun ottamatta mukana elokuvan isoimmissa kohtauksissa. Sain siis aika rauhassa tehdä tavallaan romanttista komediaa Antin kanssa siinä sivussa.

Sarkola kertoo, että hän ei ole seurannut Cheekin uraa aktiivisesti.

– Minua nauratti, kun kuulin, että Cheekistä tehdään elokuva. Totta kai tällaisesta macho-supermiehestä, joka on jo tehnyt kaiken, tehdään vielä elokuva, jossa häntä ja hänen kaksoisveljeään näyttelee Antti Holma! Tämä on niin överikamaa, ettei mitään järkeä, Saga Sarkola sanoo.

– Toivon, että ihmiset pystyvät näkemään absurdiuden tässä jutussa. Toivottavasti överimeiningille pystytään myös nauramaan. On autoja ja naisia. Tuo kulttuuri on ylipaisunut jollain tapaa.

Saga Sarkola toivoo, että ihmiset pystyvät näkemään myös sen, miten raastavaa yhden ihmisen jalustalle nostaminen voi olla.

– Siinä asiat, jotka ovat oikeasti tärkeitä, jäävät taka-alalle. Niistä ei sitten uskalla eikä halua puhua, Sarkola pohtii.

Sarkola kertoo saaneensa melko vapaat kädet Nooran roolissa. Cheekin tyttöystävää ei olla nähty julkisuudessa.

– Noora on jonkinlainen mukaelma joitakin ihmisiä ja joitakin tapahtumia. Antin kanssa tapasimme koekuvauksissa ja kävimme ohjaaja JP Siilin läpi asioita, jotka ovat Jaren ja Nooran suhteessa tärkeitä, näyttelijä kertoo.

– Jaren ja Nooran suhde on elokuvassa sellainen, että Noora sulkee sen rap-puolen ulkopuolelle: Jare on se ihminen, joka on kotona, ja Cheek on muualla. Noora rakastaa Jarea, ei Cheekiä.

Saga Sarkola näyttelee parhaillaan KOM-teatterissa Lauri Maijalan ohjaamassa Veriruusut-näytelmässä.

– Se kertoo naispuolisista punakaartilaisista. Projekti, joka on täysin eri maailmasta kuin Veljeni vartija. Vaikka eeppinen sekin on.

Katso ylempänä ja alla videoklippejä Veljeni vartija -elokuvaan ja Cheekiin liittyen!


Veljeni vartija -traileri 1:38

Cheek päättää uransa Lahden mäkimontussa 2:18

Cheek kertoo suunnitelmistaan ennen jäähyväiskeikkaa 1:25

Lue myös:

    Uusimmat