Parisuhde on isossa osassa Jari "Bull" Mentulan tuoreessa kirjassa.
Televisiosta tutun kehonrakentajan Jari "Bull" Mentulan elämästä kertova kirja Bull's All Out (WSOY) on julkaistu tänään.
Kirjassa lukijoille avautu paitsi televisio-ohjelmistakin tuttu kova, suorasanainen ja periksiantamaton Bull, myös lempeä ja rakastava ystävä, aviomies ja isäpuoli, joka puhuu läheistä ihmisistään ja rakkaudesta todella kauniisti.
Bull kertoo avoimesti suhteestaan aviopuolisoonsa Maruzalla "Maru" Mentulaan, ja myös suhteen alkuajan pahoista ongelmista. Hän kertoo jarrutelleensa alussa suhteen kehittymistä tietoisesti, vaikka halusikin olla yhdessä Marun kanssa.
– Minun oli myös vaikea itse rakastaa ja sitoutua. Jollain tasolla ajattelin, että jos sitoudun parisuhteeseen, se on pois treenaamisestani ja bisneksen tekemisestä, Bull selittää kirjassa.
Lopulta asiat menivät niin vaikeiksi, että Maru jätti Bullin.
– Lopulta mokasin niin pahasti, että menetin Marun. Se pysäytti minut totaalisesti ja minun oli pakko miettiä, mitä oikeasti haluan ja miksi olin käyttäytynyt kuin täysi idiootti. Tiesin, että olin loukannut Marua todella pahasti ja menettänyt hänen luottamuksensa. Tilanne oli katastrofaalinen. Olin ollut muuttamassa ja muistan, kuinka istuin tyhjässä hämärässä kämpässä sängyn laidalla ja itkin, Bull kertoo.
Maru puolestaan avaa suhteen alkua omassa puheenvuorossaan kirjassa. Hän kertoo olleensa aiemmin suhteessa kehonrakentajan kanssa, jonka elämäntapa saneli koko suhteen kulkua. Tästä syystä myös suhteen alku Bullin kanssa oli aaltoilevaa, sillä Maru huomasi olevansa taas tällaisessa tilanteessa.
