Suomen kaikkien aikojen menestynein naispainija Petra Olli valmentaa nykyisin kymmenen nuoren naispainijan ryhmää ja pyrkii tuomaan valmennukseen sellaista, mitä hänen omalta uraltaan jäi puuttumaan.
– Pyrin kasvattamaan heitä avoimemmiksi. Valmennan enemmän ihmistä ja pyrin luomaan hyvän luottamussuhteen, että tytöt uskaltaisivat tulla kysymään neuvoa. Jossain vaiheessa valmentajan tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Kukaan ei tiedä, mitä jokaisen kotona neljän seinän sisällä tapahtuu. Mitä nuorempana oppii keskustelemaan, sitä vähemmän siitä syntyy ongelmaa, Olli sanoi keskiviikkona helsinkiläisen kirjakustantamon tiloissa, jossa hän antoi haastatteluja liittyen toimittaja Mikko Kekäläisen kirjoittamaan elämäkertakirjaansa.
Kirjassa Olli paljastaa kotinsa seinien ja päänsä sisältä asioita, jotka eivät ulkopuolelle näkyneet, mutta vaikuttivat hänen uransa äkilliseen päättymiseen viime vuonna. Ollin isä menetti toisen kätensä työtapaturmassa 2013, ja painijan välit vanhempiinsa kylmenivät, kun hän alkoi seurustella itseään 25 vuotta vanhemman perheellisen miehen kanssa.
Alkoholinkäyttöön viitataan, samoin seksin hakemiseen Tinderin kautta. Olli paljastaa myös psykiatrin diagnosoineen hänellä masennuksen syksyllä 2019.
"Helvetillisin mutta opettavaisin"
Olli kertoo kirjassa pelänneensä juniorina, että vanhemmat huutavat hänelle, jos hän häviää. Sama muiden pettämisen tunne nousi esiin Rion 2016 olympialaisissa, kun Olli hävisi toisen kierroksen ottelunsa eikä odotettua olympiamitalia tullut.
– Se oli helvetillisin mutta opettavaisin kokemukseni, Olli sanoi.
Sekä Olli että valmentaja Ahto Raska purkivat pettymystään tappiosta yksin. Kaksikon välit eivät koskaan enää täysin korjautuneet.
– Meidän suhde on aika pinnallinen. On hirveen vaikee puhua mistään syvällisistä tai henkilökohtaisista asioista. Mutta se on minun ongelmani kaikissa ihmissuhteissa. Kaikki sanoo, että mä en puhu, Olli kertoo kirjassa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Rivien välissä kirjasta välittyy kuva, ettei intohimoisesti painia hengittänyt valmentaja tajunnut, miten raskaina hänen tähtivalmennettavansa koki pitkät leirit kaukana kotoa ja välillä jopa pelkkien miespainijoiden ympäröimänä.
– Me puhuttiin pelkästään painista ja urheilusta, ei mitään syvällisempää, vaikka vietettiinkin mielettömän paljon aikaa yhdessä. Paini oli molemmille se työ. En tiedä, olisiko se auttanut, että olisin puhunut enemmän, se oli enemmänkin vaivaannuttavaa ja hemmetin hyvin meillä meni silti. Olen lopulta aika sulkeutuva. Luottamuksen luominen vaatii minulle paljon aikaa, Olli sanoi.
"Petänkö kaikki"
Nykyään Olli uskoo pystyvänsä puhumaan tunteistaan avoimemmin kuin aiemmin.
– Mutta kyllä minulla tietty kontrollin tarve on. Avun pyytämisestä olisi ollut uran aikana apua. Ehkä se oli lajikulttuurissakin, että pärjätään vaikka sattuu.
Olli kertoi asettaneensa itse yksityisyyden rajat kirjassaan. Hän veti käsikirjoituksesta punakynällä yli joitakin Kekäläiselle kertomiaan asioita. Masennusdiagnoosi sai kuitenkin jäädä.
– Se miksi puhun siitä kirjassa on, että se oli suuri ja oleellinen asia uran loppuvaiheessa. Nykypäivänä urheilijan henkinen hyvinvointi ei enää ole tabu. Oma luonteeni oli, että pärjään yksin, kunnes taakka oli liian raskas.
Olli kertoo pelänneensä avun hakemista.
– Enhän minä, vahva nainen voi sairastua. Mietin, että jos lopetan, petänkö kaikki. En tiedä, mitä pelkäsin. Oma mieskin sanoi, ettet ole tehnyt mitään väärää, vaan olet tehnyt paljon hyvää.