Brutaali hyökkäys ei jäänyt ainoaksi – ManU-kapteeni jyrähti fanien järjettömistä tempuista: "Pelaajat ovat vaarassa"

Englantilaisessa jalkapallossa mennyt viikonloppu oli synkkä, sillä peräti kolmessa eri paikassa fani pääsi hyökkäämään kentälle. Karmein tapaus nähtiin Birminghamissa, jossa kentälle juossut fani täräytti raukkamaisella tavalla Aston Villan kapteenia Jack Grealishia nyrkillä naamaan.

Kyseisessä tapauksessa fani pääsi kentälle stadionalueen kulmauksesta, mistä hän juoksi vauhdilla päin Grealishiä. Brutaali hyökkäys päättyi hurjalta näyttäneeseen nyrkinheilautukseen.

Kyseinen temppu ei ollut suinkaan ainut. Perjantaina Skotlannissa fani kävi Rangersin kapteenin James Tavernierin kimppuun ottelussa Hiberniania vastaan.

Kaiken kruunuksi sunnuntaina illalla yksi kannattaja hyppäsi kentälle Arsenalin ja Manchester Unitedin välisessä ottelussa. Kyseinen fani tönäisi kentällä Unitedin puolustajaa Chris Smallingia ennen kuin hänet otettiin kiinni.

Unitedin kapteeni Ashley Young oli erittäin turhautunut tapauksista.

– Tuo oli jo kolmas kerta yhden viikonlopun aikana. Mitä jos he kantavat jotain? Pelaajat ovat vaarassa, Young sanoi Reutersin mukaan.

– Liiton, sarjan ja FIFA:n on pakko tehdä tuolle jotain. En tiedä, että pitääkö peleihin tuoda lisää järjestyksenvalvojia vai mitä. Mutta jotain on pakko tehdä, Young vaati.

Arsenalin manageri Unai Emery lähetti puolestaan anteeksipyynnön Smallingille ja Unitedille.

– En halua tuollaisia. Toki, tuo ei ole minun kontrollissa. Nautimme kannatuksesta, mutta se pitää tehdä kunnioittavasti, Emery vaati.

Sunnuntai-illan ottelussa Arsenal päihitti Unitedin 2-0. Voiton myötä Arsenal ohitti Unitedin ja nousi Valioliigassa neljänneksi.

Lue myös:

    Uusimmat