Mainos

Brittilehti: Melania Trump olisi karkotettu USA:sta maan nykysäännöksillä

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin slovenialaissyntyinen vaimo Melania Trump olisi  voitu karkottaa maasta, jos hänen miehensä olisi ollut presidenttinä silloin, kun Melania työskenteli mallina 1990-luvulla.

The Independent -lehti kertoo Yhdysvaltain ensimmäisen naisen Melania Trumpin rikkoneen USA:n matkustussääntöjä työskennellessään mallina turistiviisumilla 90-luvulla.

Uutistoimisto AP:n tietojen mukaan Melania Knauss sai vuonna 1996 palkkaa mallin työstä Yhdysvalloissa, vaikka oli maassa virallisesti turistina. Knauss ansaitsi noin 20 000 dollaria 7 viikon aikana ennen kuin hän sai varsinaisen työluvan.

Yhdysvaltain kansalainen Knaussista tuli vuonna 2006.

Yhdysvallat on nyt tehostamassa merkittävästi maassa laittomasti olevien karkottamista. Donald Trumpin viime kuussa allekirjoittamien uusien sääntöjen mukaan ulkomaalaiset voidaan karkottaa USA:sta jo lievistä rikoksista ja rikosepäilyistä. Karkotukseen johtavia rikoksia ovat muun muassa petokset ja esimerkiksi liikennerikkomukset.

Yhdysvaltalaisasiantuntijoiden mukaan Melania Knauss saattoi harhauttaa Yhdysvaltain viranomaisia rikkoessaan USA:n viisumimääräyksiä 90-luvulla.

– Jos hän todella on tehnyt palkkatyötä Yhdysvalloissa ollessaan maassa turistiviisumilla, hän on ehdottomasti rikkonut maahantulomääräyksiä. Nykyisten säännösten mukaan hänet tosiaankin voitaisiin karkottaa maasta, New Yorkin kaupungin maahanmuuttoasiantuntija Cheryl David toteaa The Independentissä.

Melania Trump on kiistänyt määrätietoisesti työskennelleensä Yhdysvalloissa laittomasti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.